LOKAKUU

LOKAKUU

LOKAKUU

No Comments

”Pohjolan villiruokaa luonnosta”- MIESTEN RUOKAKURSSI tarjosi unohtumattoman illan mukana olleille Haikkaanlahden koululla lauantaina 22.10.2016.

Jo perinteeksi muodostunut ” miesten ruokakurssi” pidettiin Haikkaanlahden entisellä koululla. Kurssin teemana oli tällä kertaa ” Pohjolan villiruokaa luonnosta”. Kurssille mukaan tuli maksimimäärä osallistujia. Ruoan laitto on yhdessä mukavaa; näin todettiin tälläkin kertaa ruokakurssille osallistuneiden 19 osanottajan kesken.

Kuva 2. Ruokakurssin ohjeet Sari Paajaselta

 

 

 

 

 

Kurssilla opeteltiin laittamaan kotitalousopettaja Sari Paajasen johdolla kalasta ja riistasta ja muista luonnonantimista 6 ruokalajin illallinen. Illan menu sisälsi  alkupalat &soseisen omenaisen punajuurikeiton, riistaa ja kalaa pääruokina sekä päätteeksi jälkiruokahyydykkeen.  Riistana oli villisorsaa ja hirveä; kalapuolella puolestaan loistekirjolohta ja Lavikanlahdelta pyydettyä kuhaa. Illan kruunasi jälkiruokana herkullinen ”ketunleipäpannakotta” hyydyke.

Kurssin aluksi kurssin kouluttaja Sari Paajanen Etelä-Suomen maa-ja kotitalousnaisista ohjeisti kurssilaiset sekä antoi kirjalliset ohjeet ja reseptit illan juhla-aterian valmistukseen.

Kuva 10 Pohjolan villiruokaa luonnosta menuWP_20161022_16_11_13_Rich_LIKuva 4, Kuharullia tekemässä Ossi Illukka ja Markku HupliWP_20161022_17_05_06_RichWP_20161022_16_22_19_Rich_LILoimukirjolohelle suolavellä kylvetys

Sitten jakaannuttiin pienempiin ryhmiin ja jokainen sai oman vastuualueen 6 ruokalajin juhla-aterian valmistamiseen 40 hengelle.  Kaikille löytyi sopivaa tekemistä mukaan lukien myös juhlatilana toimineen luokkahuoneen koristelu yhteiseksi ruokailutilaksi. Kolmen ja puolen tunnin kuluessa kaikki saatiin valmiiksi ja kaikki onnistuivat oman vastuualueensa ateriaosion laitossaan erinomaisesti.

Kurssimaksuun sisältyi mahdollisuus pyytää seuralainen nauttimaan kurssilaisten tekemästä ateriakokonaisuudesta. Tämä mahdollisuus käytettiinkin lähes täysimääräisesti hyväksi ja juhlaillallisella oli osanottajia kaikkiaan 37 henkeä.

WP_20161022_18_44_27_Rich_LIWP_20161022_18_59_46_Rich_LIWP_20161022_19_20_08_Pro_LI

Illan pimetessä puoli seitsemän aikaan elävät tulet Haikkaanlahden koulun pihalla toivottivat kutsuvieraat tervetulleeksi miesten valmistamalle juhlaillalliselle.

Kurssille osallistuneet miehet hoitivat ruokien tarjoilun sekä lämpimien pääruokien organisoinnin juhlapöydästä noudettaviksi. Kaikki meni mallikkaasti ja kaikkien ruokalajien osalla kokkeina toimineet kurssialaiset onnistuivat tekemään suussa sulavat herkut. Makutuomareina toimineet kurssialaisten seuralaiset tämän ” yhdestä suusta” positiivisen palauteen muodossa totesivat niin ruokailun yhteydessä kuin sen päätyttyäkin.

P1060759Ja että ilta olisi ollut unohtumaton, yllättäen illallisen aikana myös oli myös spontaaneja pienimuotoisia ohjelmaesityksiä. Kuultiin Haikkaanlahden kansakoulun osalta tarinoita ja palautettiin vanhoja koulumuistoja mieliin leikkimielisen tietokilpailuin muodossa.

Tehtiinpä yhteinen runokin osallistuneiden voimin, joka esitettiin illan kuluessa. Runo ohessa: Yhteinen ruokaruno-maamiesten ruokakurssilla 22.10.2016 Haikkaanlahden koululla

Oli myös yhteislaulua sekä huippuna soololauluesitys yhden ruokakurssilaisen puolison toimesta. Tämä hänen esittämänsä laulu ” unohtumaton ilta” summasi koko illan onnistuneen tunnelman sananmukaisesti.

Vuoden päästä taas tavataan miesten ruokakurssin merkeissä; näin päätettiin onnistuneen illan päätteeksi.

Maakunnallinen JÄSENYHTEISÖPALAVERI lauantaina 29.10.2016 klo 10.00-13.00

Maakunnallinen jäsenyhteisöpalaveri pidettiin Lappeenrannassa Viljelystalolla (Pormestarinkatu 6). Tilaisuuden järjestäjinä ja kutsujina olivat Etelä-Karjalan maataloussäätiö, ProAgria ja Maa-ja kotitalousnaisten piirikeskus. Tilaisuuteen osallistui 7 jäsenyhdistyksen edustajat Etelä-Karjalan alueen maamiesseuroista ja maaseutunaisten yhdistyksistä.

Järjestöpäivä 29.10.2016 Lpr-maistuva maaseutu 2017 teemallaJäsenyhteisöpalaverin tavoitteena oli jäsenyhteisöjen yhteistyön kehittäminen ja lisääminen vuonna 2017. Tilaisuudessa myös kuultiin, miten maataloussäätiö ja ProAgria sekä maa-ja kotitalousnaisten piirikeskus tukee jäsenyhteisöjen toimintaa vuonna 2017.

Yhtenä teemana palaverissa on mm. jäsenviestinnän kehittäminen hyödyntäen SOME:n tarjoamat mahdollisuudet. Tilaisuudessa esiteltiin osallistujille, miten Taipalsaaren maaseutunaiset ja maamiesseura ovat toteuttaneet omat www-sivut ja miten Facebook:ia hyödynnetään. Tämä kiinnosti muita seuroja ja niinpä jatkossa selvitetäänkin, miten ja millä kustannuksilla myös muut Etelä-Karjalan alueen jäsenyhdistykset voisivat tulla saman www.maaseutuseurat.fi sivuille mukaan omalla osiollaan. Näin saataisiin jäsenistölle samojen www-sivujen alle laajempi tarjonta ajankohtaisista tapahtumista koko Etelä-Karjalan alueelta.

Vuosi 2017 on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi ja niinpä jäsenyhteisöpalaverissa kuultiin Sanna Lento-Kempin esittämänä, mitä kaikkea on suunniteltu toteutettavaksi vuonna 2017. Yhteisenä teemana tulee olemaan ” Maistuva maaseutu”, jonka alla toteutetaan lukuisia tapahtumia; mm. kotimaiseen lähiruokaan perustuen. Palaverissa osallistujat myös lyhyesti toivat esille, mitä kukin on suunnitellut tulevalle vuodelle. Päätettiin, että muodostetaan yhteinen foorumi, jolla voidaan vaihtaa toimintasuunnitelmat keskenään ja näin saada hyviä ideoita toisilta.

Tilaisuuden lopuksi kuultiin, miten Etelä-Karjalan maataloussäätiö voi tukea rahallisesti paikallisyhdistysten toimintaa ja tapahtumien toteuttamista. Tästä kerto Antero Parkkonen, joka toimii Etelä-Karjalan maataloussäätiön asiamiehenä. Jäsenyhteisöjen kannattaa olla aktiivisia asiassa ja uusia avustushakemuksia odotetaan säätiön puolelta vuodelle 2017.