Wanhat masinat konekerho arkisto

TOIMINTAA VUOSIEN VARRELTA

Isona haasteena vuosina 2016-2017 oli  Röytyn kotiseututalon pihapiiriin koottavan ”vanhojen traktorityökoneiden avomuseon” valmistelu ja toteutus.

Tässä työssä tarvittiin konekerhon jäseniltä runsas määrä talkootyötä ja vaivaa, että kaikki saatiin valmiiksi avajaisiin kesä-heinäkuun 2017 vaihteeseen mennessä.

Oheisessa kuvassa ”vanhojen traktorityökoneiden” valmisteluryhmä alkukatselmuksessa Röytyn kotiseututalon pihapiirissä. Kuvassa valmisteluryhmän jäsenet vasemmalta: Paavo Turkia, Reija Rämö, Seppo Koivunen ja Jarmo Koivunen.Reija, Paavo, Jarmo ja SEppo 24.11.2015 Röytty tyopalaveri-saunailta-15-12-2016   Wanhat masinat kone piti vuoden 2017 päätteeksi yhteisen saunaillan Taipalsaaren kunnantalolla 15.12.2017 , johon osallistui 15 ” masinistia”. Saunaillan puitteissa sovittiin, miten Röytyn pihapiiriin tulevan vanhojen traktorityökoneiden avomuseon koneita kunnostetaan talven aikana. WP_20161004_12_03_52_Rich_LILautasäes-Markku MuhonenWP_20161004_17_49_24_Rich_LI Saunaillassa sovitiin, että talli-iltoja pidetään tulevan talven aikana vähintään 4 kertaa. Näiden ” talli-illat” pidetään Jarmo Koivusella. Iltojen pitoajoiksi sovittiin: tammikuun 26 pv, helmikuun 16 pv, maaliskuun 23 pv. Talli-illat alkavat klo 14.00 ja kestävät n. 3-4 tuntia kerrallaan. Kaikki vanhoista koneista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. WP_20170223_17_27_22_Rich (2)WP_20170223_17_18_34_RichTorstaina 23.3.2017 pidetyssä talli-illassa päästiin niin pitkälle, että tässä vaiheessa ei enää sovittu uusista ” talli-illoista” Huhti-kesäkuussa keskitytiin työkonemuseon kentän viimeistelyyn Röytyssä. Tiistaina 4.4.2017 pidettiin kunnan edustajien kanssa katselmus ja sovittiin järjestelyistä. Samoin sovittiin työkonemuseon opaskyltin valmistelusta ja sijoituspaikasta. Työkoneiden alustaksi hankitaan viikolla 15 Ylämaan Massive Granit Oy:ltä graniittilaatat. Joten talkoita riitti vielä huhti-toukokuun aikana. WP_20170702_12_05_02_Rich Taipalsaari-päivät ja niiden yhteydessä pidetty maaseudun perinnepäivä & työkonemuseon avajaiset 2.7.2017 kruunasi vanhojen traktorityökoneiden museoprojektin. Työkonemuseon avajaispuheen piti Taipalsaaren kunnanhallituksen puheenjohtaja Taito Pitkänen. Perinnepäivään ja työkonemuseon avajaispäivään osallistui peräti noin 1000 henkeä mukavassa maaseudun perinnepäivän tunnelmassa.   Ison kiitoksen ansaitsevat ahkerat talkoolaiset kuin myös työkonemuseoon vanhoja traktorityökoneita antaneet henkilöt. WP_20170626_20_39_25_Rich Kaikkiaan tällä hetkellä työkonemuseon kentällä on esillä 34 vanhaa traktorityökonetta; vanhimmat aina ennen sotaa käytössä olleita. Oheisessa linkin kautta avattavassa esitteessä on kuvattu työkonemuseon valmistelun vaiheet tähän mennessä: Esite -vanhojen traktorityökoneiden museon valmistelu

Tervetuloa Taipalsaaren ”Wanhat Masinat” konekerhoon

 Wanhat Masinat konekerhon vetäjät Jarmo Koivunen, Markku Hulkkonen ja Seppo Koivunen toivottavat kiinnostuneet tervetulleeksi kerhon toimintaan.

 

TOIMINTAA VUONNA 2020

 

”Maaseudun perinnettä ja tätä päivää” -tapahtuma Röytyn pihatossa sunnuntaina 28.6.2020 klo 11.00-13.00 

TAIPALSAARI-PÄIVÄN peruuntumisen johdosta halusimme kuitenkin tarjota pienemmässä muodossa, tämän tapahtuman. 

Katso esite: Maaseudun perinnettä ja tätä päivää Röytyssä 28.6.2020 esite

Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa toi terveiset presidentin virtuaalivierailulta Sarviniemeen. Kunnanjohtajan käyskennellessä väen keskuudessa vapaamuotoisesti rupatellen, sekä evästyksiä tulevaan kuunnellen.

 

Vanhemman sortin traktoreita oli Wanhat Masinat konekerhon toimesta tuotu tapahtumapaikalle oikein hyvä kokoelma. Näiden vanhoje traktoreiden sekä muutaman hienon edellisten vuosikymmenien auton läsnäolo keräsi runsaasti mielipiteiden vaihtajia ympärilleen.

 

Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa toi terveiset presidentin virtuaalivierailulta Sarviniemeen. Kunnanjohtajan käyskennellessä väen keskuudessa vapaamuotoisesti rupatellen, sekä evästyksiä tulevaan kuunnellen.

Mari Matikainen Virkistysaluesäätiöstä kertoi Sarviniemeen rakennetuista hienoista laavuista, sekä Virkistysaluesäätiön toiminnasta. 

Esillä oli myös pyöräilijöille vasta avattu ” Saimaan saaristoreitti”, myös reittikarttoja jaossa .

Kahvittelua ja makoisia lettuja oli nautinto mutustella kaikkien yhteisessä olohuoneessa. Kesäkuun alussa uuden tervapinnoitteen saaneen pihaton katon suojassa. 
 
 

 

Lettutarjoilu/Kahvit ilmaiseksi 200 ensimmäiselle tapahtumassa vierailevalle, tähän oli varauduttu. Tämä osoittautuikin oikein osuvaksi arvioksi, lettuja ja kahvia riitti kaikille halukkaille. Lettumestari Paulin ranne oli kuin rasvattu, viuhtoessa makoisia lettuja jonottajien iloksi lautaselle. Arvioimme kävijämääräksi jotakuinkin 190 , nojaten muutamaan jäljelle jääneeseen kahvikuppiin ja muihin tarpeisiin.

Lapsille oli myös tarjolla jännitystä lettukestien ohessa. Nimittäin ” ONNENPYÖRÄ ” .  Jokainen pyörittäjä sai pienen lahjan ja onnekkaimmille tarjolla oli Etelä-Karjalan suurimmat jäätelöpallot siitä maakunnan kuulusta TSV:n nuorten pitämästä jätskikioskista kirkon vierestä. Valitettavasti jäätelö palkinnon jakaminen jouduttiin lopettamaan, jäätelön loputtua jätskikioskista ennen aikojaan. Helteiset päivät olivat lisänneet tämän kesäisen herkun menekkiä odottamattomalla tavalla, mutta silti onnenpyörän pyörittäjillä oli hauskaa ja mukavaa.

Selvästi ihmiset olivat jo kaivanneet tapahtumia kaikkien rajoitusten keskellä, ilmeet kertoivat sen.

Tapahtuman järjesti : Taipalsaaren maaseutuseurat yhdessä. Wanhat Masinat konekerho vastasi vanhojen koneiden paikalle tuonnista ja esittelystä tilaisuudessa. 

 

ELOKUU 2020

 

Wanhat masinat konekerhon miehet mukana 8.8.2020  Lappeenrannan Vanhan kaupungin päivässä 

 

Taipalsaaren Wanhat Masinat konekerhon miehet osallistuivat maamiesseuran puheenjohtaja Asko Saikon johdolla ja  6 vanhan traktorin voimin  Lappeenrannan Vanhan kaupungin päivään 8.8.2020  Lappeenrannan linnoituksessa. 

Tänä vuonna ei ollut tarkoitus järjestää varsianaista ” vanhojen traktoreiden historia-ajoa” Linnoitukseen, mutta Lappeenrannan kaupungin pyynnöstä  ” historia-ajo” kuitenkin totettiin vähän pienemmin voimin.  Lemin Rasvanäpit konekerho kantoi päävastuun osanottajien saamiseksi. Ja ihan hyvällä tuloksella, koskapa vähän yli parikymmentä vanhojen traktorien omistajaa toi koneet esille Linnoitukseen.

Vanhan kaupungin  juhlassa vanhat traktorit ja niihin liittyvä historia ja asiat kiinnostivat kovasti tapahtumassa vierrailleita. Voisi ehka jopa sanoa, että tämä vanhojen traktoreiden osasto oli tapahtuman mielenkiintoisimmasta päästä.  Myös Linnoituksen vasta valittu uusi isäntä   Ari Piispanen kävi tervehtimässä ” masinistejä” ja kuulemassa terveisiä konemiehiltä.

 

 

 

TOIMINTAA VUONNA 2019

Opintomatka Tarttoon MAAMESS-2019 maa-metsätalous-ja puutarhanäyttelyyn pe-su 26.-28.4.2019 

Maamess-2019 näyttely oli matkan pääkohde. Näyttely on vuosi-vuodelta lisännyt suosiotaan ja tänä vuonna näyttelyyn odotettiin yli 40tuhatta kävijää.

Opintomatka tehtiin yhdessä Lemin Rasvanäpit konekerhon kanssa. Taipalsaaren Wanhat masinat konekerho oli myös vahvasti osallistettuna mukana.

11

Puheenjohtaja suunnittelee, miten tämän saisi kotiin?

                                                                                                                                                                                                     
Pitäähän Maamees-näyttelyssä eläimiäkin  olla

Maamess-2019 näyttely on matkan pääkohde. Näyttely on vuosi-vuodelta lisännyt suosiotaan ja tänä vuonna näyttelyyn odotetaan yli. 40.000 vierasta. Maamess-2019 on kaikkien Viron maaseutuelämästä kiinnostuneiden kohtaamispaikka. Maamess-2019 tarjoaa maatalousnäyttelyn, puutarhanäyttelyn, metsätalousnäyttelyn sekä elintarvikemessut- kaikki samalla kertaa. Huhtikuun lopulla matkalaiset pääsivät kokemaan myös keväisen Tarton tunnelman ja vanhan yliopistokaupungin elämän sykkeen. Varsinkin lauantaina meitä helli ajoittain, jopa kuumalta tuntuva sää. Näyttelyssä meidän ryhmämme sai nauttia runsaasta näkemästään aurinkoisen heloittavassa tunnelmassa. Ainakin lauantaisen kokemamme perusteella kokonais kävijätavoitteen järjestäjät saavuttivat.

Oppaamme vauhdissa          Dorpat hotellilta kuvattua näkymää, hyvä hotelli muutenkin kuin ainoastaan avautuva näkymä.

Toinen mielenkiintoinen ohjelmanumero Tartossa oli hotelli Dorpatin markkinointijohtajan Reet Kalamees:in johdatuksella ” Tarton elämää ennen vanhaan ” kiertoajelu. Kiertoajelulla saattaa toisinaan olla hieman nuutunutta porukkaa, kaiken matkailuannin nauttineena. Reet Kalamees:in reippaassa johdatuksessa pysyi ryhmämme hyvin terävänä, omaksuen tarkkaan kaiken kuulemansa ja näkemänsä.

Onneksi olkoon voittajat!

Iloiset matkaajat ovat taas kerran vastanneet Eeron tietovisan kysymyksiin. Kahta onnellista voittajaa Eero on juuri palkitsemassa. Kaikkiaan kaksi hyvin opettavaista tietovisaa piti saada hyväksytysti suoritettua, ettei vaan jää kävelemään ja miettimään oikeita vastauksia. No, ei tietenkään jätetä! Eero oli laatinut kinkkisiä kysymyksiä aiheena mm. viron kieli, maamiesseura, maatalousnaiset ja tietenkin Tarton maatalousnäyttely MAAMESS, ym yleistietoa vaativia kysymyksiä. Nämä tietovisat olivat hyvää viihdykettä, ei tullut porukasta nuokkuvan nuutunutta sakkia. Viron kielen otimme tanakasti haltuun, ainakin hetken siltä tuntui. Kaiken tämän tohinan keskellä ehdittiin auton ikkunasta ohimennen bongata, haikarat, valtavat peltohanhien muuttoparvet, ym. Paluumatkalla bongasimme hirven, vähän liiankin läheltä. Ei tosin ollut mitää todellista hätää, sillä  tarkkaavainen kuljettajamme Marko oli tilanteen tasalla. Nii tosiaan, paluumatkalla tietovisan pitovuoroa käytti hyväkseen puheenjohtajamme Asko. Kysymykset olivat tietenkin visaisia, jopa niin visaisia, että yhden vastauksen tulkinnasta oli syntyä protesti, hylättiin.

Kohti Ruutikellaria ja ruokaaTieto saattaa täyttää pään, mutta vatsa saattaa jäädä tyhjäksi ilman tätä herkullista Ravintola PŸSSIROHUKELDER (Ruutikellarin) ruokaa. 

Hyvältä maistuu, Ruutikellarin tarjonta.

Kotiin se on tämänkin ryhmän lähdettävä, näkemiin Tartto.Ryhmämme iloisessa kokonaisuudessaan suunnitelemassa kotiin lähtöä.

Maamiesseuran puheenjohtaja Asko Saikko ja maaseutunaisten puheenjohtaja Teija Arponen-Latto paluumatkan taukopaikalla palkitsemassa ansiokasta matkanjohtajaamme Eero Juntusta.Ehdottoman parhaat kiitokset kaikille matkalla olleille, me yhdessä teimme matkaa ja siitä hienon kokemuksen. KIITOS.

 

Vanhojen traktoreiden historia-ajo ajettiin lauantaina 10.8.2019 Lappeenrannan linnoitukseen

 

Mukana olivat tällä kertaa Taipalsaaren Wanhat Masinat ja Lemin Rasvanäpit. Päällekkäisten tapahtumien vuoksi Lennuksen Avotraktoriklubi Savitaipaleelta ja Wilkjärven Winssikerho sekä Partalan siivapyöräkerho eivät pääseet osallistumaan.  Tapahtumaan kuitenkin osallistui yli  20 vanhaa traktoria kuskeineen sekä lisäksi Leimiltä sota-ajan vanha kuorma-auto marssirivistöä johtamaan.

” Vanhat traktorit” lähtivät kukin oman kerhonsa puitteissa aamulla 10.8.2019 kohti Lappeenrantaa ja saapuvat aamulla  Lappeenrantaan aluksi Hankkijalle. Taipalsaaren Wanhat Masinat kokoontuivat aamulla 10.8.2019 klo 08.30 ST 1 huoltoasemalle Taipalsaarella, josta sitten lähdettiin letkassa kohti Lappeenrantaa ja Hankkijaa.  Hankkijalla nautittiin aamukahvit ja Hankkijan tarjoamat riisipiirakat savukinkulla. Hankkijalta suunnattiin kulkueena Linnoitukseen, johon saavutaan  klo 10.30  näyttävänä vanhojen traktoreiden kulkueena. Vanhojen traktoreiden kulkue kokoontuu Linnoituksessa Katariinan aukiolle.

Linnoituksessa oli samanaikaisesti  Lappeenrannan kaupungin järjestämä” Vanhan kaupungin päivien juhla”, joten vanhojen traktoreiden kokoontumisajo osaltaan juhlistaa tätä tapahtumaa ja on kävijöille mielenkiintoisen tutustumiskohde.

nor_vivi

Katariinan torilla tavattiin myös uusi edellisiltana valittu isäntä Anu Talka. 

Vanhojen traktoreiden historia-ajolla tuotiin esille maatalouden koneellistumisen historiaa ja merkitys suomalaisen maatalouden ja elintarviketuotannon keskeisenä tekijänä niin menneiden vuosien saatossa kuin myös tänä päivänä. Ja myös kulttuurimielessä.

 

Onhan vanhojen traktoreiden kunnostus ja ylläpito myös vanhojen asioiden vaalimista ja näin myös kulttuurin ylläpitoa.

 

 

TOIMINTAA VUONNA 2018

 

Maaseudun perinnepäivä 1.7.2018 Röytyn kotiseututalolla Taipalsaarella

  Osana Taipalsaari-päivien ohjelmaa Röytyssa pidettiin sunnuntaina 1.7.2018 maaseudun perinnepäivä klo 11.00-15.00. Aiempien vuosien tapaan Wanhat Masinat konekerho toi taas esille näyttävän kokoelman vanhoja traktoreita tapahtumaan sekä muitakin vanhoja koneita. Taipalsaaren Wanhat Masinistit kerhon koneet ojennuksessa Myös Röytyn pihapiirissä oleva vanhojen traktorityökoneiden avomuseon vanhat työkoneet olivat esittelyssä. Tapahtumaan on saatu haastettua mukaan myös ” Lemin rasvanäpit”, jotka saapuvat omilla vanhoilla traktoreillaan tapahtumaan sekä tarjoavat myllyssä jauhamiaan ruisjauhoja tapahtumassa kävijöille mukaan ostettavaksi. Paikalla ” rasvanäpeistä” olivat Seppo Holopainen, Markku Pesari ja Jaakko Meronen. WP_20180701_12_53_55_Pro Hyvän lisän päivän tapahtumiin toi ” vanhojen museoautojen Saimaan ympäriajo”. Museoautot pysähtyivät Taipalsaaren kirkonkylällä 1.7.2018 ympäriajon yhteydessä ja näin oli mahdollisuus päivän aikana myös tutustua laajaan valikoimaan entisajan autoja.    

Vanhojen traktoreiden historia-ajo lauantaina 11.8.2018 Lappeenrannan linnoitukseen

  Kokoontumisajo toteutettiin yhteistyössä Länsi-Saimaan ja eteläisen Lappeenrannan alueen konekerhojen kanssa Mukana olivat Taipalsaaren Wanhat Masinat, Lemin Rasvanäpit, Lennuksen Avotraktoriklubi Savitaipaleelta, Wilkjärven Winssikerho ja Partalan Siivapyöräkerho.  Tapahtumaan saatiin mukaan 48 vanhaa traktoria kuskeineen sekä lisäksi sota-ajan vanha kuorma-auto marssirivistöä johtamaan. Tapahtumasta lisää:Vanhojen traktoreiden historia-ajo Linnoitukseen 11.8.2018 – tiedote Vanhat traktorit linnoituksessa 11.8.2018 ” Vanhat traktorit” lähtivät kukin oman kerhonsa puitteissa aamulla 11.8.2018 kohti Lappeenrantaa ja saapuvat aamulla  Lappeenrantaan aluksi Hankkijalle. Valmiina lähtöön Hankkijalta 11.8.2018 Hankkijalla nautittiin Taipalsaaren maaseutunaisten keittämät aamukahvit ja Hankkijan tarjoamat riisipiirakat savukinkulla. Kahvien jälkeen annettiin tarkemmat ajo-ohjeet linnoitukseen sekä myös luovutettiin Hankkijan eläkkeelle siirtyvälle myymäläpäällikkö Kosti Muukkoselle pieni muistolahja konemiesten puolelta. Hankkijalta suunnattiin kulkueena Linnoitukseen. Lappeenrannan vanhaan linnoitukseen saavuttiin klo 10.00  näyttävänä vanhojen traktoreiden kulkueena. Vanhojen traktoreiden kulkue kokoontui Linnoituksessa Katariinan aukiolle. Linnoituksessa oli samanaikaisesti  Linnoituksessa oli Lappeenrannan kaupungin järjestämä” Vanhan kaupungin päivien juhla” sekä valtakunnalliset kotiseutupäivät, joten vanhojen traktoreiden kokoontumisajo osaltaan juhlisti sekä tarjosi tapahtumassa kävijöille mielenkiintoisen tutustumiskohteen. Jarmo Koivunen onnittelee linnoituksen uutta isäntää Sari Lehtistä Katariinan torilla tavattiin myös Linnoituksen vastavalittu uusi isäntä Sari Lehtinen. Konemiesten puolelta esitettiin Sarille ” konemiesten onnittelut” sekä annettiin Sarille vanhojen traktoreiden yhteiskäynnistyksen muodossa pienimuotoinen ” serenadi” Sarille. Vanhojen traktoreiden historia-ajolla haluttiin tuoda esille maatalouden koneellistumisen historiaa ja merkitys suomalaisen maatalouden ja elintarviketuotannon keskeisenä tekijänä niin menneiden vuosien saatossa kuin myös tänä päivänä. Ja myös kulttuurimielessä. Onhan vanhojen traktoreiden kunnostus ja ylläpito myös vanhojen asioiden vaalimista ja näin myös kulttuurin ylläpitoa.      

Taipalsaaren koululaisten ”AgrOlympic” -kisailu lauantaina 8.9.2018

  Taipalsaaren koulutoimi järjesti perinteisen koululaisten liikunta-ja urheilukilpailupäivän 8.9.2018. Tähän tapahtumaan oli koulujen puolelta toivottu ” oheisohjelmaa”, jolloin mahdollisimman moni oppilas voisi osallistua urheilun ohella tähän itselle mieleiseen oheisohjelmaan. Maaseutuseurat on vuosittain pyrkinyt järjestämään Taipalsaaren koulujen kanssa jonkun aktiviteetin, jossa voidaan tuoda mielenkiintoisella tavalla oppilaille esille maaseutua ja sen elinkeinoja. Tästä hyvän esimerkkinä oli kesällä 2017 toteutettu ” kirkonkylän koulun oma perunamaa-projekti”. Tällä kertaa toteutettiin sitten ” AgrOlympic-kisailu” koululaisten liikuntapäivän oheisohjelmana, jonka kautta leikin ja mielenkiintoisten kisailujen muodossa tuotiin esille maaseutua ja sen elinkeinoja. AgrOlympic-kisailun sisältö ja tapahtumat sunniteltiin yhdessä koulujen kanssa, jolla varmistettiin, että AgrOlympic-kisailun sisältö vastasi koulujen ja oppilaiden tarpeita ja myös opetuksellisesti oli toimiva ja oppia ja tietämystä maataloudesta ja kotimaisesta paikallisesta elintarviketuotannosta antava.  Tapahtuma järjestetettiin klo 09.00 – 13.00 ja paikkana oli Saimaanharjun yhtenäiskoulun läheinen ulkoilukenttä ( Saimaanharjun monttu ). Koululaisten urheilupäivään oli yhdistetty myös kodin ja koulun päivä, joten myös koululaisten vanhemmat voivat osallistua tapahtumaan. Tapahtumaan osallistui n. 300 oppilasta sekä heidän lisäkseen oppilaiden vanhempia. Tapahtuma oli erittäin onnistunut ja tapahtumasta saatiin myönteistä palautetta sekä oppilailta, opettajilta kuin myös oppilaiden vanhemmilta. Kunnan puolelta haluttiin myös kiittää talkoolaisia ja niinpä kunta tarjosi kakkukahvit AgrOlympic-kisailun toteuttaneille talkoolaisille tiistaina 26.9.2018.WP_20180908_12_13_41_Rich  

 ” Laidunkauden lopettajaiset”  pidettiin 21.9.2018 klo 18.00 alkaen Haikkaanlahden vanhalla kansakoululla (Vitsaintie 1, Taipalsaari)

  Taipalsaaren Wanhat masinat konekerho järjesti vanhojen traktoreiden historia-ajoon 11.8.2018 osallistuneiden paikallisten konekerhojen edustajille (Lemin Rasvanäpit) yhteisen illanvieton. Illan isännät Jarmo ja Pertti Koivunen Haikkaanlahden vanhalla koululla Illan kutsujana ja isäntänä tulee toimimaan Haikkaanlahden vanhan kansakoulun omistajana ja Taipalsaaren Wanhat masinat konekerhon aktiivina toimiva Jarmo Koivunen. Tapahtumassa muisteltiin kesän 2018 aikana toteutettuja vanhojen konemiesten tapaamisia ja tapahtumia sekä suunniteltiin tulevia tapahtumia ja yhteistyömuotoja niissä. Wanhat masinat ja Lemin Rasvanäpit illanvietto 21.9.2019 Haikkaanlahti Sauna ja pientä purtavaan kului luonnollisesti ” vanhojen masinistien” iltaohjelmaan myös. Illassa päästiin maistelemaan mm. ” Jannen kiusausta”. Illan ohjelmaa vauhditti myös musiikki ja Taipalsaaren kipparin roolissa Raili Leino. Elokuussa 2017 vastaavan tapahtuman järjestivät ” Lemin rasvanäpit” konekerho ja nyt toteutettu ” laidunkauden lopettajaiset” on osaltaan ”vastavierailu” tälle viime vuoden tapahtumalle.  

Maatalous- ja konenäyttelymatka Moskovaan 9.-12.10.2018

  Tällä kertaa näyttelyyn osallistuneita oli 12 henkilöä  ja matka tehtiin junalla Vainikkalasta Moskovaan ja takaisin. Lähtö tapahtui tiistai-iltana 9.10.2018 Vainikkalasta ja yö vietetään Tolstoi-junassa makuuvaunussa. Perillä Moskovassa oltiin 10.10.2018 klo 09.20, jonka jälkeen hoidettiin majoittuminen Cosmos-hotelliin, joka oli Kultainen syksy näyttelyalueen läheisyydessä. Näyttelymatkalla oli mahdollisuus tutustua kahteen laajaan maatalous-elintarvike-ja konenäyttelyyn saman matkan yhteydessä Ensi tutustuttiin 10.10.2018 Kultainen syksy (Golden Autumn) maatalous-elintarviketalouden näyttelyyn. Näyttely  on Venäjän tunnetuin vuosittain Venäjällä toteutettava maatalous-elintarviketuotannon erikoisnäyttely. Nyt järjestetty näyttely oli 20- vuotisjuhlanäyttely ja niinpä avaajana oli pääministeri Dmitri Medvedev 10.10.2018. Ja väentungos ja ruuha olikin sen mukainen avajaispäivänä. Oblastien osastot esillä - Kultainen syksy 2018 Näyttelyssä korostui Venäjän eri alueiden maatalous-ja elintarviketuotannon esittely sekä myös kotieläintalous on vahvasti esillä. Näyttely sisälsi laajat sisähallit, jossa niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin esittelevät tuotteitaan ja laitteitaan osastoillaan. Valmiina AgroSalon 2018 näyttelyyn Saman aikaisesti ” Kultainen syksy” näyttelyn ohella Moskovassa järjestettiin myös AgroSalon maatalouskonenäyttely, jossa oli erittäin laajasti esillä maatalouden koneet (työkoneet, traktorit, puimurit ja muut erikoiskoneet).  Niinpä päästiin tutustumaa myös tähän maatalouskonenäyttelyyn 11.10.2018. Näyttelyssä olikin edustettuina paitsi venäläiset konevalmistajat myös lähes kaikki länsimaiset keskeiset konevalmistajat. Lannoittimen kokoa ihmetellään AgroSalon onkin Venäjän tärkein maatalouskonenäyttely tänä päivänä. Se järjestetään vain joka toinen vuosi. Näyttely järjestettiin Krokus-näyttelykeskuksessa, joka on n. 70 km etäisyydellä Moskovan keskuksesta. Sinne pääsi kuitenkin mukavasti metrolla keskustasta reilussa puolessa tunnissa. AgroSalon konenäyttely oli tosi hyvä ja kiinnostava. Näyttelyssä oltiin koko päivä ja illaksi sitten palattiin palattiin metrolla Moskovan keskustaan. Ennen paluumatkaa ja junalle lähtöä  tutustuttiin vielä Moskovan keskustan nähtävyyksiin. Iltakävely Punaisella torilla 11.10.2018 Punaisella torilla ja sen viereisessä Gum tavaratalossa riitti ihmeteltävää. Kotimatkalle lähdettiin torstai-iltana yöjunalla klo 23.10  ja yöpyminen tapahtui taas junassa. Perjantaina aamulla saavuttiin klo 09.14 Vainikkalaan. Opintomatkan vetäjänä toimi maamiesseuran sihteeri Eero Juntunen, joka on jo useamman kerran vieraillut ko. näyttelysissä (mm. vuonna 2016). Kiitokset kaikille mukana olleille. Matka oli antoisa ja kaikin puolin onnistunut. Näyttelyissä saatiin varsin hyvä käsitys, millaisilla koneilla maailmalla maataloutta harjoitetaan tänä päivänä.  

TOIMINTAA VUONNA 2017

Vanhojen traktoreiden Suomi 100 vuotta historia-ajo 26.8.2017 Lappeenrannan linnoitukseen- Taipalsaaren Wanhat masinat johdolla

  Vanhojen traktoreiden Suomi 100 vuotta historia-ajolla haluttiin tuoda esille maatalouden koneellistumisen historiaa ja merkitys maatalouden ja elintarviketuotannon keskeisenä tekijänä Suomen 100 vuotisen itsenäisyyden aikana kuin myös tänä päivänä. Mukaan tapahtumaan oli haastettu Savitaipaleella, Lemillä ja Lappeenrannan alueella toimivat vanhojen traktoreiden harrastajakerhot toteuttamaan tätä Suomi 100 vuotta historia-ajoa Lappeenrannan linnoitukseen 26.8.2018. Haasteeseen vastattiin ja niinpä Lemin Rasvanäpit, Lennuksen Avotraktoriklubi Savitaipaleelta, Wilkjärven Winssikerho ja Partalan Siivapyöräkerho tulivat mukaan. Kaikkiaan tapahtumaan osallistui 70 vanhaa traktoria. Taipalsaarelta lähtevät kokoontuvat lauantaina 26.78.2017 Röyttyyn jo klo 07.45, jolloin järjestäydytään siirtymäajoon Lappeenrantaan. Taipalsaarelta lähtijöitä oli 12 traktoria ja Jänkäsalon WPK:n paloauto. Lappeenrannassa kokoonnuttiin vielä yhteisesti klo 09.00 Hankkijan pihaan, jossa koko porukalla järjestäydyttiin70 traktorin voimin yhteiseen siirtymäajoon Lappeenrannan Linnoitukseen ja Kehruuhuoneelle. Linnoitukseen ajettiin sataman kautta ja vanhojen traktoreiden juhlakulkue saapui Linnoitukseen Viipurin portin kautta 10.30. Perillä Kehruuhuoneella järjestettiin ohjelmaa, josta mainittakoon vanhojen traktoreiden ” äänenavauskonsertti” klo 11.00 sekä sen jälkeen tapahtuneet esitykset & esittelyt. Ilmaisia tuliaisia oli myös jaossa tapahtumaa seuraamaan tuleville. Mukana olevat konekerhot olivat varautuneet jakamaan ” Suomi 100 vuotta” teemalla kukin 100 kappaletta ” ilmaisia tuliaisia” tapahtuman katselijoille. Taipalsaaren Wanhat Masinat konekerho jakoi 100 kpl Innalanmäen Tilan ylämaan naudan lihasta valmistettua maukasta Suomi 100 lihapullaa. 26.8.2017 Linnoituksessa oli paljon nähtävää ja koettavaa. Kehruuhuoneella oli sieni- ja sadonkorjuumarkkinat ja sen lisäksi linnoituksessa oli samaan aikaan Etelä-Karjalan liiton järjestämä ”Yhdessä piknik tapahtuma” klo 10.00 -14.00. Iltapäivän ja illan aikana klo 15.00 – 21.00 on vielä SO Car Meet tapahtuma Lappeenrannan museo viereisellä kentällä. Tapahtumapäivänä 26.8.2017 oli 100 päivää Suomen 100- v. itsenäisyyspäivään 6.1.2017. Tapahtumalla kunnioitettiin Suomen 100 vuotta itsenäisyysjuhlavuotta.  

Tervetuloa Taipalsaaren ”Wanhat Masinat” konekerhoon

 Wanhat Masinat konekerhon vetäjät Jarmo Koivunen, Markku Hulkkonen ja Seppo Koivunen toivottavat kiinnostuneet tervetulleeksi kerhon toimintaan.

No comments.