Vuoden 2019 toiminta

Tervetuloa mukaan tapahtumiimme ja toimintaamme vuonna 2019

Tuleva vuosi 2019 pitää sisällään taas monenlaisia ja mielenkiintoisia tapahtumia jäsenillemme ja jäsenperheillemme.

Edellisvuosien tapaan korostamme edelleen toiminnassamme asioita, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä jäsentemme välillä sekä antavat virkistystä niin arjen askareihin kuin myös ammatillista tukea. Korostamme toiminnassamme yhteistyötä muiden kuntamme alueella toimivien yhdistysten kanssa. Näin toimien voimme yhdessä tarjota laajemmalle väelle mukavia tapahtumia kuin myös yhteisin voimin paremmin ne laadukkaasti toteuttaa.

Maa- ja kotitalousnaisten  ” Maistuva maaseutu” teema jatkuu myös edelleen vuonna 2019. Teemalla halutaan tuoda esille suomalaisia ruoantuottajia, jatkojalostajia, ruoantekijöitä ja ruokaan liittyviä yrityksiä sekä kannustaa ihmisiä käyttämään suomalaisten tuottajien ja yritysten palveluja.  Alkaneena vuonna teemme myös ” maaseuturetken”, johon toivomme paljon lähtijöitä mukaan. Tämä retki tehdään pääasiassa some-maailmassa eli kyytiin on helppo hypätä. Vuoden mittaan kerromme monipuolisesti maaseudustamme ja työstämme siellä. Ollaan yhdessä rohkeesti ylpeitä. Kerrotaan, kuvataan ja jaetaan, mitä kaikkea ylpeyden aihetta meidän maaseudultamme ja maakunnastamme ja omasta Taipalsaaren kunnastamme löytyy.

Kevätkääryleen teko menossa 13.10.2018

Meidän jäseniksi ovat tervetulleita kaikkia alueellamme asuvat asukaat kuin myös kauempana olevat. Myös Taipalsaarella kesäisin viihtyvät ” kesätaipalsaarelaiset” ovat lämpimästi tervetulleita jäseniksemme ja seurojemme toimintaan.

Ohessa on vuoden 2019 toimintasuunnitelmat, joista ilmenee koko vuoden 2019 osalla tiivistetysti, mitä kaikkea on tarjolla maamiesseuran ja maaseutunaisten toiminnassamme. Kannatta poimia jo tässä vaiheessa sieltä mielenkiintoisimmat tapahtumat ja varata niille aika omasta kalenterista. . Ohessa olevien linkkien kautta voit avata toimintasuunnitelmamme 2019, joista voit jo tutustus alkaneen vuoden toimintaamme.

Tiedotamme jäsenillemme vuoden varrella seurojemme ajankohtaisista asioista ja tapahtumista jäsenkirjeiden kautta , sähköpostilla, tekstiviestein,  www-sivujemme ja Facebook kautta sekä tarvittaessa ilmoituksin paikallisissa lehdissä ja ilmoitustauluilla.

Jäsenkirjeissämme ajankohtaista tietoa vuodelle 2019

Alla on kerrottu kuukausittain , mitä tapahtumia maamiesseuralla ja maaseutunaisilla on vuonna 2019. Vuoden varrella päivitämme myös ajankohtaiset tapahtumat, joten kannattaa seurata www- sivujemme tapahtumia.

Lämpimästi tervetuloa mukaan tapahtumiimme !

***********

TAMMIKUU 2019

Tammikuussa pidetiin maamiesseuran johtokunnan ja maaseutunaisten hallituksen vuoden 2019 ensimmäiset kokoukset.

Taipalsaaren maaseutunaiset ry:n ensimmäinen hallituksen kokous oli 3.1.2019 ja maamiesseuralla ensimmäinen johtokunnan kokous pidettiin 24.1.2019. Kokouksissa käsiteltävinä asioina oli vuoden 2019 alun toimenpiteiden ja tapahtumien tarkempi suunnittelu sekä maamiesseuran osalla vuoden 2018 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen valmistelu kevätkokoukselle.  Näin alkuvuodesta jäsenistön kannattaa esittää myös lisätoiveista alkaneelle vuodelle, jolloin niitä voidaan huomioida vuoden 2019 tapahtumien ja toiminnan toteuttamisessa

Johtokunta 2019 - Taipalsaaren mms 24.1.2019 kokous

Kuvassa maamiesseuran johtokunta koolla vuoden ensimmäisessä kokouksessaan. Puheenjohtajana jatkaa Asko Saikko ja varapj. Marko Suutari. Sihteeriksi johtokunta on kutsunut Raili Leinon. Johtokunnan jäsenet vasemmalta oikealle, Sari Kantonen, Marko Suutari, Jarmo Kallio, Arto Kiljunen, Veikko Saira, Teija Arponen-Latto, Raili Leino (sihteeri), Asko Saikko (puheenjohtaja). Kuvasta puuttuvat johtokunnan jäsenet, Markku Hulkkonen, Simo Vitikainen.

 

Äänimaljarentoutus Väinölässä lauantaina 12.1. 2019 klo 14 alkaen sai porukan rentoutumaan

Lauantaina 12.1.2019 nautittiin vuoden 2019 alkajaisiksi maaseutunaisten järjestämästä äänimaljarentoutuksesta seurantalo Väinölässä Taipalsaarella ( Kirkonrannantie 2 ).

Lämpimiin rentoihin vaatteisiin ja villasukat pukeutuneina meitä osallistujia olikin paikalla kiitettävän runsaasti; lähemmäs parikymmentä energistä naista.

Tapahtuma oli tosi mukava ja onnistunut. Voi suositelle !

Tapahtuman jälkeen rentoutuneet osallistujat lähtivät jatkamaan mielet virkeänä ja kropat rentoutuneena.

 

 

 

HELMIKUU 2019

Teatterimatka Lemille lauantaina 2. 2.2019 katsomaan MYRSKY- näytelmää tarjosi mukavan teatterielämyksen.

Lauantaina 2.2.2019 Taipalsaaren maaseutuseurojen (maamiesseura, tuottajat ja maaseutunaiset) yhteiselle teatteriretkelle  Lemille katsomaan Lemin Nuorisoseuran näyttelijöiden esittämää Shakespearen MYRSKY osallistui peräti 40 osallistujaa.

WP_20181120_15_31_46_Pro

Teatterimatkalle lähteneille jäsenille tarjottiin ilmaiseksi edestakainen bussimatka (Taipalsaari-Lemi) sekä näytelmän väliajalla pullakahvit. Lippu oli omakustanteinen ( 15 euroa/hlö). Väki viihtyi teatterimatkalla.

Ihailla pitää Lemin nuorisoseuran näyttelijöitä, jotka olivat ottanee tällä kertaa haasteekseen esittää Shakespearen kirjoittaman Myrsky näytelmä. Kaikin puolin onnistunut ja nautinnollinen esitys.

 

Tutustumis – ja ostosmatka Vaalimaalla sijaitsevaan Outlet Village ZSAR:iin lauantaina 23.2.2019

ZSAR Outlet Village on ensimmäinen aito outlet-kauppakeskus Suomessa ja sijaitsee Vaalimalla Virolahdella.

ZSAR Outlet Village

Ostonmatkan toteuttajana oli Taipalsaaren maaseutunaiset ry. Bussi lähti Taipalsaaren kirkolta 23.2.2019 klo 09.00 . Perillä oli 4 tuntia tutustumista, siinä ajassa ehdittiin hyvin tutustua alueen tarjontaan. Ostosmatkan teemaa noudattaen tehtiin myös ostoksia, sekä ruokailimme, että kahvittelimme. Tähän tutustumismatkaan osallistui 20henkilöä. Matkan hinta oli jäsenille 10 euroa ja ulkopuolisille 20 euroa. 

 

MAALISKUU 2019

Laskiaisriehassa laskiaissunnuntaina 3.3.2019 viihdyttiin suurella joukolla Haikkaanlahden metsästysmajalla

rhdr

Ohjelmassa mäenlaskua mahtavan pitkästä ja turvallisesta laskiaismäestä. Mäenlaskukilpailuun osallistuville oli tehty oma erillinen kilpamäki, mihin oli merkitty laskettava rata. Aikaisemmasta poiketen ei ollut ainoastaan suoraan laskettava pituuskilpailu, vaan piti kestää merkityllä radalla. Kuvassa innokkaita kilpailijoita jonottamassa vuoroaan.

Mikäs on jonottaessa, kun aurinko paistaa täydellä terällä, ei tuuli haittaa ja lämmin on ilma, sekä tunnelma. Tästä iloisesta tapahtumasta oli nauttimassa kaikkiaan 650-700 henkilöä.

qrf

20190303_132232_resized_1

Ensimmäinen kilpalaskija on puheenjohtajamme Asko Saikon  lähettämänä syöksynyt vauhdikkaaseen laskuun. Vaativan laskukisan hymyilevä voittaja Leevi Kosonen palkintopulkan ja -pokaalin seurassa. Kaikkiaan kilpailuradan lasketteli 53 kilpailijaa. 10 parasta: 1) Leevi Kosonen 70,5 metriä, 2) Elisa Vihtonen 70 m, 3) Olivia Koskiranta 69,5 m, 4) Emmi Amoroso 68 m, 5) Aaro Kirsi 66 m, 6) Janne Hulkkonen 66 m, 7) Sara Heikkinen 65,5 m 8) Malla Vihtonen 65 m, 9) Ilari Niiva 65 m, 10) Elmo Hievanen 65 m, Kaikki kymmenen ensimmäistä kilpailijaa palkittiin.

fznor

qrf

Kaiken kilpailun keskellä laskemisen riemu oli tärkeintä. 

qrf

Hevoset ja ponit olivat hyvin kiinnostavia kaiken muun runsaan toiminnan ohessa. Urhea ratsastaja on lähdössä lenkille.

rhdr

fznor

Muonitusosastot valmistautumassa laskijaisriehaajia palvelemaan. Kahvia, teetä, mehua, pullaa ym. herkullista tarjottavaa meni runsaasti. ”Soppatykistä” riitti maittavaa hernerokkaa kaikille halukkaille, vaikka varatusta n.100:sta litrasta ei tähettä jäänytkään. Makkaran paistopisteitä oli kahdessa paikassa. Toinen tässä rokkaosaston vieressä, toinen laskijaismäen yläosassa. Makkaranpaistajilla ajoittain hyvinkin kiireisiä hetkiä, niin piti ollakkin. Tärkein kaikessa, makkara ei kesken loppunut.

qrf

qrf

Nuori perhe iloitsee arpajaisten päävoitosta, risteilylahjakortista.                  Kaikkiaan iloiset ilmeet kertoivat hyvistä palkinnoista ja arpaonnesta.

Laskiaisrieha on myös Taipalsaaren koululaisten yhteinen laskiaistapahtuma laskiaislomaviikon päätteeksi. Tapahtuman vastuulliset järjestävät olivat Taipalsaaren maamiesseura ja maaseutunaiset. Lisäksi mukana oli hyvä joukko yhteistyökumppaneita esittelemässä toimintaansa.

ENSI VUONNA TAAS TAVATAAN NÄISSÄ ILOISISSA MERKEISSÄ!

Ulkoilu- ja laskettelutapahtuma Myllymäessä Joutsenossa lauantaina 9.3.2019 klo 10.00-14.00 

sdr

cof

sdr

Maaliskuun toisena viikonloppuna lauantaina 9.3.2019 klo 10.00 – 14.00 ulkoiltiin, hiihdettiin ja lasketeltiin jo perinteisen talvivirkistyspäivän merkeissä Myllymäessä (os. Myllymäentie 83, Joutseno)MTK Kaakkois-Suomen maaseutunuoret on tapahtuman päävastuullinen järjestäjä. Yhteistyömme merkeissä he ovat myös kutsuneet Taipalsaaren maamiesseuran ja maaseutunaisten jäsenet perheineen tähän yhteiseen upeaan tapahtumaan.

MTK Kaakkois-Suomi tarjoaa jäsenilleen sekä myös Taipalsaaren maamiesseuran ja maaseutunaisten jäsenille mukavan ohjelman, jossa mm. oli mm. seuraavaa tarjolla:

  • ilmainen hissilippu ( 4h) laskettelurinteeseen
  • alamajalla tarjolla makkaraa, mehua, kahvia, teetä ja munkkeja ilmaiseksi
  • ulkoilua omaan tahtiin, leikkimielisiä kisailuja sekä mukavaa yhdessäoloa koko perheelle
  • tapahtumassa mukana myös  lukuisa joukko yhteistyökumppaneita

Tällä kertaa tapahtuman väkimäärää varmaankin hieman rajoitti, aamulla ollut lumisateinen ja tuulinen keli. Silti tapahtumassa oli tosi mukava henki ja meininki niin mäessä kuin mäen allakin taukotuvalla ja sen viereisellä kentällä. Winter fun.. sitä se oli sanan parhaimmassa merkityksessä. Sää selkeni iltapäivän puolella ja väkeä alkoi olla ihan runsaasti. Iso kiitos MTK Kaakkois-Suomen nuorille tuottajille mahdollisuudesta osallistua tähän hyvin järjestettyyn ulkoilu- ja laskettelutapahtumaan !

Nasta ” Revontuli 2019  ” 29.-31.3.2019 Rovaniemellä

Naisten Valmiusliitto ry (www.naistenvalmiusliitto.fi) on valtakunnallinen yhteistyöjärjestö, joka yhdistää 10 naisten vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuustyötä tekevää jäsenjärjestöä. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on yksi jäsenjärjestöistä. Liiton järjestämiin koulutuksiin voi osallistua kuka tahansa suomalainen nainen.Revontuli 2019Nasta harjoituksia järjestetään vuosittain yleensä kaksi. Vaikka harjoituksiin otetaan noin 400 osallistujaa, täytyvät halutuimmat kurssit yleensä heti ilmoittautumisen alettua. Taipalsaaren maaseutunaiset ry:stä Nasta harjoituksiin ovat osallistunut ainakin maaseutunaisista Teija Arponen-Latto, Heli Sahlman ja Johanna Kahra.  Lisätietoa Heliltä ( puh. 0400-2578 97



Tälläkin kertaa Nasta ” Revontuli 2019 ” harjoitukseen maaseutunaisista osallistui Heli Sahlman, Seuraavassa tekstissä Helin kertomusta harjoitukseen liittyen.

”Kauas on pitkä matka” tuli muutaman kerran mieleen kun matkustin junalla Lappeenrannasta kohti Rovaniemeä. Perjantai aamusta suuntasin kohti Someroharjun varuskuntaa ja Nasta Revontuli 2019 harjoitusta. Ilmottautumisen, varusteiden haun ja majoittautumisen jälkeen kerkesin tutustua myös sotilaskotiin ennen kuin kurssimme virallinen osuus alkoi. 

Tällä kertaa olin ”Johtamisen peruskurssilla” Kurssilla keskityttiin ihmisten johtamiseen sekä viestintään ja vuorovaikutukseen johtamisen osana. Lisäksi harjoiteltiin erilaisia johtamistilanteita ja harjaannuttiin palautteen antamiseen.

Sunnuntain palautepalaverissa tuli esille avoimen keskustelun merkitys vuorovaikutuksessa ja palautteen antaminen osana turvallisuuden tunteen edistämistä.

Taas tuli uusia ystäviä, joiden kanssa jo suunnittelimme mille kurssille seuraavaksi 😊

Maamiesseuran sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 28.3.2019  klo 19.15 alkaen Taipalsaaren kunnantalolla. 

Sali-täynnä-–-Kopio-1

Taipalsaaren maamiesseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstai-iltana 28.3.2019 Taipalsaaren kunnantalolla. Ennen kokousta oli n. klo 19.15 alkaen KAIKILLE AVOIN ja ILMAINEN KAHVITARJOILU SEKÄ  kunnanjohtaja KARI KUURAMAAN  ESITELMÄ. Kiinnostuneita oli salissa runsaasti, 56 kuulijaa.

hdrpl

Esitelmässään kunnanjohtaja Kari Kuuramaa antoi ajankohtaiskatsauksen sekä oman näkemyksen, miten Taipalsaarella toimivat lukuisat seurat ja yhdistykset voivat olla kunnan voimavarana ja yhteisöllisyyden lisääjänä nyt ja tulevaisuudessa.

qrf

Kuvassa kunnanjohtaja Kari Kuuramaa tutustumassa Taipalsaaren maamiesseura ry:n alkaneen vuoden toimintaan 24.1.2019 . Esittelijänä maamiesseuran puheenjohtaja Asko Saikko.

Kahvien ja esitelmän jälkeen oli varsinainen maamiesseuran kevätkokous n. klo 19.40 alkaen, jossa käsiteltiin sääntöjen 6§ mukaiset asiat. Eli hyväksytiin vuoden 2018 toimintakertomus ja tilinpäätös. Kevätkokoukseen osallistui 26 henkilöä, kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Kuitto.

Vuoden 2018 toimintakertomus on nähtävissä oheisen linkin kautta:TAIPALSAAREN MMS TOIMINTAKERTOUMUS VUODELTA 2018

Lisäksi kokousväelle kerrotiin lyhyesti, mitä toimintaa ja tapahtumia maamiesseuralla on tulossa kevään ja kesän 2019 kuluessa.  

 

HUHTIKUU 2019

Katiskantekokurssi keskiviikkona 24.4.2019 klo 16.00-20.00

Katiskantekokurssi pidettiin Taipalsaaren kirkonkylän vanhalla koululla (Muukkolantie 12, 54920 Taipalsaari).

Katiskalangan kääntäjiä oli runsaasti paikalla tekemässä norppa turvallisia Saimaa- katiskoja. Luonnonsuojeluyhdistyksen opastajien hyvillä neuvoilla syntyi useita norpille turvallisia pyydyksiä.

Kalaa katiskat pyytävät kyllä erittäin hyvin, mistä monella onkin jo hyviä kokemuksia.

Jos osallistuja teki katiskan itselleen, kurssihinta oli 25 euroa/ katiska.

Osanottaja voi myös tehdä talkoilla katiskan norpansuojeluun Saimaan luonnonsuojeluyhdistykselle.

 

Opintomatka Tarttoon MAAMESS-2019 maa-metsätalous-ja puutarhanäyttelyyn pe-su 26.-28.4.2019 

Maamess-2019 näyttely oli matkan pääkohde. Näyttely on vuosi-vuodelta lisännyt suosiotaan ja tänä vuonna näyttelyyn odotettiin yli 40tuhatta kävijää.

Opintomatka tehtiin yhdessä Lemin rasvanäpit konekerhon kanssa.

11

Puheenjohtaja suunnittelee, miten tämän saisi kotiin?

                                                                                                                                                                                                     Pitäähän Maamees-näyttelyssä eläimiäkin  olla

Maamess-2019 näyttely on matkan pääkohde. Näyttely on vuosi-vuodelta lisännyt suosiotaan ja tänä vuonna näyttelyyn odotetaan yli. 40.000 vierasta. Maamess-2019 on kaikkien Viron maaseutuelämästä kiinnostuneiden kohtaamispaikka. Maamess-2019 tarjoaa maatalousnäyttelyn, puutarhanäyttelyn, metsätalousnäyttelyn sekä elintarvikemessut- kaikki samalla kertaa. Huhtikuun lopulla matkalaiset pääsivät kokemaan myös keväisen Tarton tunnelman ja vanhan yliopistokaupungin elämän sykkeen. Varsinkin lauantaina meitä helli ajoittain, jopa kuumalta tuntuva sää. Näyttelyssä meidän ryhmämme sai nauttia runsaasta näkemästään aurinkoisen heloittavassa tunnelmassa. Ainakin lauantaisen kokemamme perusteella kokonais kävijätavoitteen järjestäjät saavuttivat.

Oppaamme vauhdissa          Dorpat hotellilta kuvattua näkymää, hyvä hotelli muutenkin kuin ainoastaan avautuva näkymä.

Toinen mielenkiintoinen ohjelmanumero Tartossa oli hotelli Dorpatin markkinointijohtajan Reet Kalamees:in johdatuksella ” Tarton elämää ennen vanhaan ” kiertoajelu. Kiertoajelulla saattaa toisinaan olla hieman nuutunutta porukkaa, kaiken matkailuannin nauttineena. Reet Kalamees:in reippaassa johdatuksessa pysyi ryhmämme hyvin terävänä, omaksuen tarkkaan kaiken kuulemansa ja näkemänsä.

Onneksi olkoon voittajat!

Iloiset matkaajat ovat taas kerran vastanneet Eeron tietovisan kysymyksiin. Kahta onnellista voittajaa Eero on juuri palkitsemassa. Kaikkiaan kaksi hyvin opettavaista tietovisaa piti saada hyväksytysti suoritettua, ettei vaan jää kävelemään ja miettimään oikeita vastauksia. No, ei tietenkään jätetä! Eero oli laatinut kinkkisiä kysymyksiä aiheena mm. viron kieli, maamiesseura, maatalousnaiset ja tietenkin Tarton maatalousnäyttely MAAMESS, ym yleistietoa vaativia kysymyksiä. Nämä tietovisat olivat hyvää viihdykettä, ei tullut porukasta nuokkuvan nuutunutta sakkia. Viron kielen otimme tanakasti haltuun, ainakin hetken siltä tuntui. Kaiken tämän tohinan keskellä ehdittiin auton ikkunasta ohimennen bongata, haikarat, valtavat peltohanhien muuttoparvet, ym. Paluumatkalla bongasimme hirven, vähän liiankin läheltä. Ei tosin ollut mitää todellista hätää, sillä  tarkkaavainen kuljettajamme Marko oli tilanteen tasalla. Nii tosiaan, paluumatkalla tietovisan pitovuoroa käytti hyväkseen puheenjohtajamme Asko. Kysymykset olivat tietenkin visaisia, jopa niin visaisia, että yhden vastauksen tulkinnasta oli syntyä protesti, hylättiin.

Kohti Ruutikellaria ja ruokaaTieto saattaa täyttää pään, mutta vatsa saattaa jäädä tyhjäksi ilman tätä herkullista Ravintola PŸSSIROHUKELDER (Ruutikellarin) ruokaa. 

Hyvältä maistuu, Ruutikellarin tarjonta.

Kotiin se on tämänkin ryhmän lähdettävä, näkemiin Tartto.Ryhmämme iloisessa kokonaisuudessaan suunnitelemassa kotiin lähtöä.

Maamiesseuran puheenjohtaja Asko Saikko ja maaseutunaisten puheenjohtaja Teija Arponen-Latto paluumatkan taukopaikalla palkitsemassa ansiokasta matkanjohtajaamme Eero Juntusta.Ehdottoman parhaat kiitokset kaikille matkalla olleille, me yhdessä teimme matkaa ja siitä hienon kokemuksen. KIITOS.

 

TOUKOKUU 2019

 

Röytyn kotiseututalon pihaton kevytkatoksen teko touko-kesäkuun kuluessa 

Röytyn kotiseututalon pihapiirissä olevan vanhan navetan pohja raivattiin talkoilla siistiksi ja  sen jälkeen pohjalle tehtiin tukeva lankkulattia. Talkooporukan muodostivat maamieseuran ja kotiseutuyhdistyksen miehet ja naiset. Kaikkiaan talkootyötä tehtiin yli 200 tuntia. Paikka nimettiin ” Röytyn pihatoksi ” , joka on kaikkien kuntalaisten käytössä. Jarmo Koivusen toimesta tehtiin pihattoon mahtavan pyypöytä ( paino 1500 kg), joten pihatossa voidaan nauttia eväitä ja viettää aikaa mukavasti tämän yhteisen pöydän ääressä kesällä. Ja näin on tapahtunutkin. Pihatossa on pidetty elokuun pihattopiknikkiä, syöty Taipalsaari-päivien yhteydessä 200 hengen voimin paikallisista raaka-aineista valmistettua makoisaa lihasoppaa sekä myös seurattu ” kuninkuusraveja” kesällä 2018 livenä ravikatsomon myötä.

Piknik käynnissä

Jotta Röytyn pihaton käyttö olisi jatkossa vieläkin mukavampaa ja myös huonommalla säällä mahdollista Taipalsaaren kotiseutuyhdistyksen ja maamiesseuran voimin on päätetty rakentaa touko-kesäkuun 2019 aikana pihattoon haapapuinen kevytkatos perinteitä noudattaen. Kevättalvella hankitaan tarvittava puumateriaali ja varsinaisesti rakentaminen alkaa talkoilla toukokuussa. Talkooväkeä siis tarvitaan tässä yhteisessä ponnistuksessa.

Tavoitteena on kevytkatoksen valmiiksi saaminen Taipalsaari-päiville mennessä ( 30.6.2019) . Kaikki halukkaat ovat tervetulleita talkoisiin tähän yhteiseen ponnistukseen. Asia oli esillä myös maamiesseuran kevätkokouksessa 28.4.2019. Kokouksessa kyseltiin jo vapaaehtoisia tuleviin talkoisiin.

fznor

 

Asia kiinnosti ja myös kunnanjohtaja suhtautui myönteisesti tähän kaikkia kuntalaisia palvelevaan tapahtumaan.

Hän lupautui myös itse mukaan talkoisiin vapaa-ajan puitteissa. Kunnanjohtaja Kuuramaan ohella myös 21 muuta paikalla olevaa ilmoittautui jo tässä vaiheessa mukaan talkooporukkaan.

Hankkeen vetäjänä toimii maamiesseuramme kunniajäsen ja kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Koivunen (puh. 0500-550245). Niin kotiseutuyhdistyksen kuin maamiesseuran puolelta toivomme, että talkooväkeä saadaan ja näin mahdollistetaan Röytyn pihaton kevytkatoksen valmistuminen Taipalsaari-päiville. Tavoitteena on, että kevytkato on valmis 30.6.2019 mennessä, jolloin Röytyssä vietetään ” maaseudun perinnepäivää”.Taipalsaarelaisen ruisleivän tie pellolta pöytään – teemaan liittyvä yhteistapahtuma Taipalsaaren koulujen kanssa

Taipalsaarelaisen ruisleivän tie pellolta pöytään – teemaan liittyvä yhteistapahtuma Taipalsaaren koulujen kanssa

WP_20150603_11_05_28_Pro

Taipalsaaren koululaisilla on  ” nimikkoruispelto”, joka sijaitsee Jauhialassa. Maamiesseuran puolelta ruispellon hoidosta vastaa Marko Suutari. Hän on kylvänyt rukiin syksyllä 2018 ja parhaillaan ruisoras talvehtii 60 cm hangen alla.

Keväällä 2019 toukokuun lopulla päästään koululaisten kanssa näkemään, miten talvehtiminen on onnistunut sekä kuulemaan, mitä viljelytoimenpiteitä tullaan tekemään ruispellon osalla kesällä 2019. Jo kevättalvella osa koululaisista voi käsitellä aihetta osana osallistavaa oppimista.

Tavoitteena on, että elokuun lopulla sitten päästään yhdessä seuraamaan ruispellon sadon korjuuta ja käsittelyä.

Taipalsaaren maamiesseuralla ja maaseutunaisilla on vuosittain ollut joku paikalliseen maa- ja metsätalouteen liittyvä teema, jonka puitteissa seurat ovat tehneet yhteistyötä Taipalsaaren koulujen kanssa. Tällä kertaa vuodelle 2019 teemaksi on valittu ” ”taipalsaarelaisen rukiin tie pellolta pöytään” teema. Tämän teeman puitteissa koululaiset pääsevät näkemään ja kokemaan, miten paikallisesti viljellään ruista sekä korjataan sato. Ja myös syksyllä itse kokemaan, miten tästä rukiista tehdään maistuvaa leipää ja muuta maistuvaa. Ruisteema on myös esillä koulujen opinto-ohjelmassa. Syyskuussa saadaan Taipalsaaren kouluille valtakunnallinen ” Ruisleipä”-näyttely” kuukaudeksi käyttöön. Näyttely kiertää kouluilla ja muuallakin (mm.kunnantalolla).

KESÄKUU 2019

 

Taipalsaaren kosteikkopyöräily & Impin iltatanssit lauantaina 8.6.2019

Taipalsaaren kosteikkopyöräily & Impin iltatanssit lauantaina 8.6.2019

Taipalsaaren kosteikkopyöräily toteutetaan tällä kerta vähän uudella tavalla tänä kesänä. Pyöräilemään lähdetään lauantai-iltapäivän merkeissä ja kohteena on Haikkaanlahden rantamaisemat ja Jarmo Koivusen siellä sijaitseva valmis kosteikko.

Pyöräilyreitti Röytty- koivusen kosteikko 2.9km

WP_20180609_09_51_22_Pro

Pyöräilyn merkeissä matkaan voi lähteä Röytyn kotiseututalolta klo. 17.30. Oman aikataulun mukaan mistä vain. Mutta aikaisemmasta poiketen nyt viihdytään perillä vähän kauemmin ja iltaa vietetään Jannen kosteikon vierellä sijaitsevalla tunnelmallisella vanhalla ladolla Impin päivän iltamien merkeissä. Maaseutunaisten perinteinen ” Impin päivän liikunta” tapahtuma toteutetaan näin pyöräillen sekä perinteisten iltamien ja tanssien muodossa.

Ladossa on vahva lattia, kestää kovemmankin tanssin jytkeen.

Janne osoittaa lattian kestävän varstaamisen, kuten myös humpat, että jenkat.

Paikalle voi tulla toki muutoinkin kuin pyöräillen. Iltatanssit aloitetaan klo, 18.00 jatkuen viimeisiin säveliin. Iloisen yhdessäolon täytteeksi on buffet, kahvia, pullaa, makkaraa. Arpajaiset hienoine palkintoineen, sekä musiikkia iltatanssien vauhdittajana.

Lisätietoja: Asko Saikko Taipalsaaren maamiesseura ry puh. 040 5075842 Teija Arponen-Latto Taipalsaaren maaseutunaiset ry puh. 040 7478487

TERVETULOA VIIHTYMÄÄN: TAIPALSAAREN MAASEUTUSEURAT

KESÄKUU 2019

Maaseudun perinnepäivä sunnuntaina 30.6.2019 klo 11.00 – 15.00 Röytyn kotiseututalolla

Jo perinteeksi Taipalsaarella muodostuneet Taipalsaari-päivät vietetään pe-su 28.-30.6.2019 Taipalsaarella. Päivät sisältää monenlaista ohjelmaa niin nuorille kuin varttuneemmillekin ja ennen kaikkea myös Taipalsaarella kesää viettäville lukuisille kesäasukkaille.

Taipalsaari-päivien päätapahtuma on sunnuntaina vietettävä ” Maaseudun perinnepäivä” Röytyn kotiseututalolla.

WP_20180701_13_45_51_Pro

HEINÄKUU 2019

Heinäkuun alussa otettiin loppukiri Röytyn pihaton katoksen teossa

fznor_vivid

  Tiistaina 2.7.2019 ahkeroitiin 14 talkoolaisen voimin pihaton katoksen parissa.  Kattoa syntyi komeista haapalaudoista vauhdilla ja iltapäiväkahveihin mennessä päästiin naulaamaan viimeiset kattolaudat katoksen Saimaanharjun puoleiselle sivulle.   

  bdr

 

HEINÄKUU 2019

 

sdr_vivid

Tiistaina myös päästiin purkamaan tellingit sisältä ja ulkoa.

Joten nyt alkoi saada käsityksen, miltä katos alkaa näyttämään lopullisessa muodossaan.

Röytyn pihaton katoksen tekoon talkoilla on osallistunut kaikkiaan 31 henkilöä. Tämän lisäksi maaseutunaisten puolelta talkoolaisten maukkaasta muonituksesta on huolehtinut 11 henkilöä. Talkootunteja lähtien kelopuiden hankinnasta, lautojen sahauksesta, kattolautojen höyläyksestä sekä itse katoksen rakentamista muonituksineen on kertynyt lähes 1800 talkootuntia.

  

fznor_vivid

sdr_vivid

Joten kaikille ISO , ISO KIITOS tähän mennessä tehdystä upeasta talkootyöstä.

Talkoita jatkettiin maanantaina 10.7.2019, jolloin viimeisteltiin vielä pihaton katosta ja myös aseteltiin vähän lisää kiviä pihaton seinäkivien joukkoon sekä siivottiin pihaton pihapiiri. Uudistuneen Röytyn pihaton katoksen avajaiset vietetään elokuun ensimmäisen viikonlopun aikana lauantaina 3.8.2019.

Täytyy sanoa, että komeaa jälkeä saatiin aikaan pihaton katoksen osalla.  Sitä jo moni onkin ihaillut pihaton ohi kulkiessaan.  Tiistaina 2.7.2019 iltapäiväkahvin aikaan paikalla piipahti myös maakuntajohtaja Matti Viialainen ohikulkumatkallaan Sarviniemeen.  Kovasti maakuntajohtaja myös kiitteli koko talkooväkeä ja ihmetteli, miten talkooporukkaa oli ollut runsaasti mukana ja miten hienoa työtä talkooväki oli tehnyt Röytyn pihaton katoksen osalla.

sdr_vivid

Talkooväki ansaitseekin arvoisensa kannustuksen ja huomioinnin työn valmistuttua. 

 

Kahvitus Rehulan kesätorilla lauantaina 7.7.2019 klo 10.00 – 12.00

Rehulan kesätori on mukava paikka tavat tuttuja ja myös kesäasukkaita. Eri seurat huolehtivat vuorollaan kahvituksen järjestelyistä.

Taipalsaaren maaseutunaisten järjestämänä Rehulan kesätorilla kahvitellaan lauantaina 7.7.2019 klo 10.00 – 12.00.

Rehula

Kuten ennenkin niin myös tällä kertaa tarjolla on kahvia, leivonnaisia ja myös arpoja on kaupan  hyvine palkontoineen.

Väkeä kesätorilla on aina ollut kiitettävästi ja väki  viihtynyt. Niin myös tällä kertaa tulevana kesänä uskomme olevan. Kahvittelun ohella järjestetyt arpajaiset ovat saaneet myös suosiota ja moni poistuukin tyytyväisenä paikalta arpajaispalkinto mukanaan. Arpajaisista saadut tuotot käytetään yhdistyksessä edelleen toiminnan kehittämiseen jäsenistölle.

 

Pellonpiennarpäivä pidettiin maanantaina 8.7.2019 Maitotila Suutarin pellolla

Asiantuntijat, BSAG (Baltic Sea Action Group) Sanna Söderlund ja Eija Hagelberg sekä hiiliviljelijä Antti Lähde kertoivat Carbón Action-hiiliviljelyhankkeesta.

Tavoitteena luoda maaperälle mahdollismman hyvät olosuhteet sitoa hiiltä.

Tähän päästään esim. nurminviljelyllä ,sekä luomalla pieneliöstölle hyvät olosuhteet toimia.

Käytiin koelohkolla tutustumassa eri kasveihin.

Paikalla oli n.20  henkilöä.

 

Kesäteatterimatka 24.7.2019 Valkealan kesäteatteriin ”Muistojen bulevardi – säkeistöjä Laila Kinnusen elämästä”

 

MTK Taipalsaari ry järjesti jo 5. kerran perättäin jäsenilleen kesäteatteriretken. Ja kuten ennenkin, tuottajat kutsuivat myös mukaan Taipalsaaren maamiesseuran ja maaseutunaisten jäsenet perheineen tälle kesäteatteriretkelle.

Tällä kertaa lähdettiin porukalla keskiviikkona 24.7.2019 Valkealan kesäteatteriin katsomaan Virve Mattilan käsikirjoittama ja ohjaama näytelmän Muistojen bulevardi – säkeistöjä Laila Kinnusen elämästä. Näytelmä tarjosi upeita lauluja ja tulkitsijoita sekä tanssikoreografioita live-bändin säestyksellä. Näytelmä vie katsojat 50- ja 60-luvun tunnelmiin, suomalaisen iskelmämusiikin kulta-aikaan sen hetken valovoimaisimman laulajattaremme johdattelemana.

Valkealan kesäteatteri

Kuten viime kesänäkin, myös tänä kesänä osallistujille tarjottiin ilmainen kuljetus sekä väliajalla kahvit& kahvileipä. Pääsylippu oli omakustanteinen.  Bussi lähti Taipalsaaren kirkonkylältä sekä palasi takaisin iltayöstä.

Lämmin kiitos  maamiesseuran ja maaseutunaisten puolesta tuottajille tästä mukavasta  ja viihtyisästä kesäteatterimatkasta.

 

 

ELOKUU 2019

 

Röytyn uudistuneen pihaton avajaiset sekä kuninkuusravit ja Röytyn pihattopikik 3.8.2019 klo 13.00 alkaen.

 

Röytyn Pihatto avattiin juhlavasti lauantaina 3.8.2019 klo 13.00. Nauhan leikkaajina toimivat maakuntajohtaja Matti Viialainen, puheenjohtajat Asko Saikko ja Jarmo Koivunen, sivistysjohtaja Vesa Pakarinen sekä Taipalsaaren kippari Raili Leino. Kunniavieraana oli Saaga S.
Maakuntajohtaja Viialainen esitti kiitokset talkoolaisille upeasta talkootyöstä, minkä he olivat tehneet pihaton rakentamisen yhteydessä. Samoin sivistysjohtaja Vesa Pakarinen esitti kunnan puolesta lämpimät kiitokset talkooväelle sekä luovutti pihaton rakentamisesta vastanneille tahoille (maamiesseura & kotiseutuyhdistys) teräslevylle kaiverretun tunnustuslaatan.


Avajaisyleisöä oli saapunut paikalle yli 150 henkeä. Aamupäivän sateinen keli muuttui aurinkoiseksi juuri sopivasti avajaisiin. Liekö se ollut ravikuningatar Saaga S, joka toi mukanaan auringonpaisteen avajaistapahtumaan.
Saaga S olikin avajaisten ehdoton vetonaula ja Saaga S viihtyi varta vasten hänelle rakennetussa aitauksessa peräti pari tuntia, joten varsinkin lapsiperheet pääsivät kuvaamaan Saaga S:ää.
Avajaistapahtuman järjestäjien (maamiesseura, kotiseutuyhdisteys ja maaseutunaiset) toimesta avajaisyleisölle tarjoiltiin avajaispuheiden jälkeen ilmaiset kahvit pullien kera. Kahvinjuonnin yhteydessä päästiin myös nauttimaan Suomen kansallisoopperan solistien Ilkka Hämäläisen ja Nina Aholan upeista lauluesityksistä.


Kahvittelun jälkeen katsottiin sitten joukolla ” Satu suomenhevosesta- Saaga S ” elokuva. Elokuvan sai myös ostaa DVD-versiona itselleen ja tätä mahdollisuutta käytti peräti 26 paikalla ollutta.
Iltapäivä jatkui seurustelun ja pihattopiknikin muodossa. Väki pääsi myös tutustumaan Röytyn pihaton rakentamisesta vv. 2017-2019 tehtyyn kuvakirjaan, jossa n. 300 valokuvan muodossa oli esitelty Röytyn pihaton rakentamisen eri vaiheet pienten kuvatekstien myötä.


Lämmin kiitos kaikille avajaisiin osallistuneille ja yhteistyötahoille sekä ennen kaikkea niille lukuisille talkoolaisille, jotka olivat pihaton rakentaneet uutteralla talkootyöllä

 

 

Vanhojen traktoreiden historia-ajo ajettiin lauantaina 10.8.2019 Lappeenrannan linnoitukseen

 

Mukana olivat tällä kertaa Taipalsaaren Wanhat Masinat ja Lemin Rasvanäpit. Päällekkäisten tapahtumien vuoksi Lennuksen Avotraktoriklubi Savitaipaleelta ja Wilkjärven Winssikerho sekä Partalan siivapyöräkerho eivät pääseet osallistumaan.  Tapahtumaan kuitenkin osallistui yli  20 vanhaa traktoria kuskeineen sekä lisäksi Leimiltä sota-ajan vanha kuorma-auto marssirivistöä johtamaan.

” Vanhat traktorit” lähtivät kukin oman kerhonsa puitteissa aamulla 10.8.2019 kohti Lappeenrantaa ja saapuvat aamulla  Lappeenrantaan aluksi Hankkijalle. Taipalsaaren Wanhat Masinat kokoontuivat aamulla 10.8.2019 klo 08.30 ST 1 huoltoasemalle Taipalsaarella, josta sitten lähdettiin letkassa kohti Lappeenrantaa ja Hankkijaa.  Hankkijalla nautittiin aamukahvit ja Hankkijan tarjoamat riisipiirakat savukinkulla. Hankkijalta suunnattiin kulkueena Linnoitukseen, johon saavutaan  klo 10.30  näyttävänä vanhojen traktoreiden kulkueena. Vanhojen traktoreiden kulkue kokoontuu Linnoituksessa Katariinan aukiolle.

Linnoituksessa oli samanaikaisesti  Lappeenrannan kaupungin järjestämä” Vanhan kaupungin päivien juhla”, joten vanhojen traktoreiden kokoontumisajo osaltaan juhlistaa tätä tapahtumaa ja on kävijöille mielenkiintoisen tutustumiskohde.

nor_vivi

Katariinan torilla tavattiin myös uusi edellisiltana valittu isäntä Anu Talka. 

Vanhojen traktoreiden historia-ajolla tuotiin esille maatalouden koneellistumisen historiaa ja merkitys suomalaisen maatalouden ja elintarviketuotannon keskeisenä tekijänä niin menneiden vuosien saatossa kuin myös tänä päivänä. Ja myös kulttuurimielessä.

 

Onhan vanhojen traktoreiden kunnostus ja ylläpito myös vanhojen asioiden vaalimista ja näin myös kulttuurin ylläpitoa.

 

 

Rukiinpuintitapahtuma koululaisille perjantaina 16.8.2019 klo 11.00 alkaen

Taipalsaaren kirkonkylän 4 ja 5 luokkalaiset pääsivät perjantaina 16.8.2019 puolilta päivin ruispellon pientareelle seuraamaan  rukiin puintia Jarmo Koivusen Kauko Vehmasvaaralta vuokraamalla pellolla. Lieko ollut koululaisten ansiota, että aurinko paistoi täydeltä terältä ja niinpä rukiin puintiin päästiin ihan oikeasti. Paitsi nykytekniikalla koululaisille kerrottiin myös rukiin korjuusta entisajan tyylillä.

Taipalsaaren maaseutuseurojen (maamiesseura, tuottajat ja maaseutunaiset) ja Taipalsaaren koulujen yhteisenä teemana on ollut tänä vuonna seurata, havainnoida ja antaa käytännönläheistä opetusta taipalsaarelaisen rukiin tiestä pellolta koululaisten ruokapöytään.

Nyt sitten tutustuttiin rukiin puintiin. Seuraavaksi kaikilla kouluilla syyskuussa toteutetaan yhteiset ” ruissämpyläsäpinät”, jolloin nyt korjatusta ruissadosta leivotaan porukalla ruissämpylöitä yhdessä nautittavaksi ja myös kotiin vietäväksi. Ja uutispuurotapahtumakin on suunnitteilla syyskuun loppupuolelle toteutettavaksi.

 

Tutustumisretki Kotkaniemen puutarhaan ja Salpalinjaan Luumäellä 10.8.2019

Retkellä päästään tutustumaan maa- ja kotitalousnaisten Etelä-Karjalan alueen vuoden maisemateko 2017 palkittuun kohteeseen Kotkaniemeen 10.8.2019.

P.E. Svinhufvudien kotitila Kotkaniemi

Kotkaniemi on presidentti P.E. Svinhufvudin kotitila, jonka toimiin nyt museona. Sen ylläpidosta huolehtii tänä päivänä Kotkaniemi-säätiö. P.E. Svinhufvudin kotitila on kunnostettu nyt museokäyttöön viimeisen päälle ja ennen kaikkea tilan yhteydessä oleva puutarha on aivan upea nähtävyys.

Retkellä päästään myös tutustumaan ohjatusti Salpalinjaan ja sen rakentamiseen liittyvään historiaan.

Lisätietoa tulossa. Tiedustelut Jenni Kunnaala sähköposti: jenni.kunnaala@maajakotitalousnaiset.fi tai puh. 040 5288610.

Tapahtuman ajankohta: 10.08.2019 10:00 alkaen. Lähiosoite: Itsenäisyydentie 799 A,  54530 Luumäki

 

Rukiinpuintitapahtuma koululaisille perjantaina 16.8.2019 klo 11.00 alkaen

 

Taipalsaaren kirkonkylän 4 ja 5 luokkalaiset pääsivät perjantaina 16.8.2019 puolilta päivin ruispellon pientareelle seuraamaan  rukiin puintia Jarmo Koivusen Kauko Vehmasvaaralta vuokraamalla pellolla. Lieko ollut koululaisten ansiota, että aurinko paistoi täydeltä terältä ja niinpä rukiin puintiin päästiin ihan oikeasti. Paitsi nykytekniikalla koululaisille kerrottiin myös rukiin korjuusta entisajan tyylillä.

Taipalsaaren maaseutuseurojen (maamiesseura, tuottajat ja maaseutunaiset) ja Taipalsaaren koulujen yhteisenä teemana on ollut tänä vuonna seurata, havainnoida ja antaa käytännönläheistä opetusta taipalsaarelaisen rukiin tiestä pellolta koululaisten ruokapöytään.

Nyt sitten tutustuttiin rukiin puintiin. Seuraavaksi kaikilla kouluilla syyskuussa toteutetaan yhteiset ” ruissämpyläsäpinät”, jolloin nyt korjatusta ruissadosta leivotaan porukalla ruissämpylöitä yhdessä nautittavaksi ja myös kotiin vietäväksi. Ja uutispuurotapahtumakin on suunnitteilla syyskuun loppupuolelle toteutettavaksi.

ISO KIITOS meidän järjestäjien puolesta tapahtumaan osallistuneille koululaisille ja opettajille. Olitte tosi aktiivisia ja kiinnostuneita rukiin korjuusta ja niinpä oli mukava olla näyttämässä ja kertomassa, miten ruispellon sato korjataan. Oheiset kuvat kertovat osaltaan mukavasta tunnelmasta.

 

SYYSKUU – 2019

Nasta ”Pihlaja 2019 ” pe-su 20.-22.9.2019 Santahamina

Naisten Valmiusliitto ry (www.naistenvalmiusliitto.fi) on valtakunnallinen yhteistyöjärjestö, joka yhdistää 10 naisten vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuustyötä tekevää jäsenjärjestöä. Maa- ja kotitalousnaisten Keskus on yksi jäsenjärjestöistä. Liiton järjestämiin koulutuksiin voi osallistua kuka tahansa suomalainen nainen. Nasta harjoituksia järjestetään vuosittain yleensä kaksi. Vaikka harjoituksiin otetaan noin 400 osallistujaa, täytyvät halutuimmat kurssit yleensä heti ilmoittautumisen alettua. Lisätietoja : Heli Sahlman ( puh. 0400-257897).  

Tässä harjoituksessa ei meidän kulmilta ollut osallistujia. Heli Sahlman oli kyllä jälleen innokkaana menossa, mutta viime hetken esteet estivät osallistumisen.

 

Valtakunnallinen ” Ruisleipänäyttely” Taipalsaarella ja ruisteemaan liittyvät tapahtumat Taipalsaaren kouluilla

Taipalsaarelle saadaan kuukauden ajaksi valtakunnallinen Sarka-museon toimesta valmisteltu ” Ruisleipänäyttely” . Näyttelyssä on lukuisin havaintotauluin kerrottu suomalaisen ruisleivän historiasta.

Katso oheinen info: Ruisleipänäyttely 2019 info 

Ruisleipä ennen ja nyt

Teemaan liittyen valtakunnallinen ruisleipänäyttely on esillä Taipalsaaren kouluilla ja kunnantalolla syyskuun aikana.

Ruisleipänäyttely on 2.-6.9. välisen ajan Taipalsaaren kunnantalon aulassa ( Kellomäentie 1, 54920 Taipalsaari). Sitten 9.9.-13.9. välisen ajan Taipalsaaren kirkonkylän koululla (Muukkolantie 2, 54920 Taipalsaari ) ja 16.9.-20.9. välisen ajan Saimaanharjun yhtenäiskoululla (Ankeriaantie 2, 54915 Saimaanharju). Lopuksi näyttely on vielä esillä Vehkataipaleen koululla 23.-27.9.2019 (Kanavakuja 7, 54969 Vehkataipale).

Kouluilla toteutetaan yhteistyössä maaseutunaisten ja maamiesseuran ja tuottajien kanssa myös syyskuun aikana ” ruissämpyläsäpinöitä”.

sämpyläsäpinat

Kaikilla kolmella Taipalsaaren koululla järjestetään  ” ruissämpyläsäpinät”, joissa koululaiset pääsevät leipomaan omakätisesti ruissämpylöitä sekä saamaan infoa rukiin käytöstä kotimaisena elintarvikkeena. Ruisjauhot saadaan ” koululaisten nimikkoruispellon sadosta” jona on ollut Jarmo Koivusen viljelemä ruispelto kirkonkylän koulun läheisyydessä. Ruispellon puintia kävivät myös kirkonkylän koulun 4 ja 5 luokkalaiset oppilaat katsomassa paikan päällä 16.8.2019. 

Tämän ruispellon sadosta on jauhettu sämpyläjauhoja sekä myös uutispuurojauhoja. Näistä ruisjauhoista koululaiset pääsevät leipomaan sämpylöitä sekä maistelemaan myös uutispuuroa 22.9.2019 Röytyn uutispuurotapahtumassa. 

Katso oheinen tiedote: Taipalsaaren koululaisten uutispuurotapahtuma esite 

 

Taipalsaaren kirkonkylän koululaisille ruissämpyläsäpinät oli tiistaina 10.9.2019 klo 09.00-13.00 ja tapahtumaan osallistui 1-2 luokan sekä 6 luokan oppilaat; yhteensä 59 oppilasta ja opettajat. Tapahtumassa oli tekemisen meininki, kun oppilaat leipoivat peräti lähes 300 ruissämpylää.  Oppia saatiin niin ruistaikinan teosta kuin itse leipomisestakin. Ja mikä tärkeintä; jokainen pääsi leipomaan omat ruissämpylät. 

Ja se paras hetki oli sitten, kun jokainen pääsi maistamaan ja syömään itse leipomansa ruissämpylät. Ja myös ottamaan muutaman sämpylän mukaan kotiin viemiseksi.  Moni oppilaista totesikin, että näin hyvänmakuista ruissämpylää ei ennen ole saanutkaan; ja kun se vielä oli omakohtaisesti leivottua.

Sämpyläsäpinät jatkuvat ja Saimaanharjun yhtenäiskoululla leivotaan ruissämpylöitä keskiviikkona 18.9.2019 klo 09.00-12.00 kahdessa ryhmässä ( 1 ja 2 luokat); yhteensä 45 osallistujaa opettajineen. Vehkataipaleen koululla leipomaan päästään sitten tiistaina 24.9.2019 klo 09.00-13.00 kolmen ryhmän voimin ( 02 ryhmä ja 3/4 ja esiopetusryhmä); yhteensä 45 osallistujaa.

Maaseutuseurojen henkilöiden lisäksi ruissämpyläsäpinöissä ” pääopettajana” toimii ETM Hannele Veteli Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisista.

Ohessa lyhyt kuvakertomus linkin kautta katsottavaksi, mitä kaikkea tehtiin ruisteemaan liittyen Taipalsaaen koulujen kanssa:  Ruisteema toteutus Taipalsaarella_2019

 

Uutispuurotapahtuma Röytyssä sunnuntaina 22.9.2019 klo 11.00 alkaen

 

Taipalsaaren koululaisten ”nimikkoruispellon” sadosta jauhetuista rukiista valmistettua UUTISPUUROA  tarjottiin klo 11.00 alkaen kaikille tapahtumaan saapuville.  

Tapahtuma on KAIKILLE AVOIN ja ilmainen tapahtuma.  Uutispuuroa nautitaan Röytyn pihaton pitkän pöydän ääressä.  Vaikka tapahtuma oli ilmainen, moni osallistuja halusi vapaaehtoisesti maksaa pienen puuromaksun.

Maaseutuseurojen puolelta oli kaikille etukäteen tuotu esille, että tapahtumassa  vapaaehtoisesti annetut puuromaksut lahjoitettiin lyhentämättömän Taipalsaaren kouluille käytettäväksi oppilaskuntien päättämiin kohteisiin.   Uutispuuron nauttijoiden käsi olikin varsin ” karttuisa”,  sillä vapaaehtoisesti lahjoitettuja puuromaksuja kertyi peräti 394 euroa. Summa lahjoitettiin lyhentymättömänä Taipalsaaren koulujen käytettäväksi. 

 ISO KIITOS KAIKILLE LAHJOITTAJILLE !

Myös maaseutuväen kirkkopyhään osallistuvat pääsivät mukaan koululaisten ” UUTISPUURO-TAPAHTUMAAN”  sekä sen myötä nautittiin UUTISPUUROSTA,  joka oli tehty ” koululaisten oman ruispellon” sadosta.

Lähemmäs 200 syöjää kävi  nauttimassa uutispuuroa ja koko 70 litraa syötiin vajaassa kahdessa tunnissa.  Uutispuuron teosta  jaettiin  myös monelle mukanaolleelle hyödyllistä oppia jatkoa ajatellen.  Röytyn pihatossa uuden katon alla oli mukava nauttia maukkaasta  uutispuurosta porukalla.  Maamiesseuran puheenjohtaja Asko Saikko totesi puuron hyvin maistuneen, vaimonsa Maijan kauhoessa viimeisiä kauhallisia.

Jarmo Kallion Porsche traktori toi tuulahduksen vanhojen traktoreiden osastolta.

Traktori tuntui sopivan tilaisuuteen varsin mainiosti, rukiin tekoon on tämmöiset voimanpesät osallistuneet aikoinaan olennaisesti. Porschen ympärille kerääntyikin tämän tästä ryhmittymiä muistelemaan ja tutkimaan aikanaan, niin edistyksellistä maatalouskonetta.

Uutispuurotapahtuma noteerattiin myös maakunnallisen Etelä-Saimaa lehden puolelta. Paikalla kävi lehden toimittaja jutun teossa ja samalla myös maistelemassa niin tunnelmaa kuin itse uutispuuroakin.   

Tapahtumasta olikin varsin laaja juttu Etelä-Saimaa lehdessä seuraavan päivän lehdessä ( 23.9.2019)

 

 

Maaseutuväen sadonkorjuukirkkopyhä 22.9.2019 klo 10.00 Taipalsaaren kirkossa

 
Taipalsaaren kirkkoJO
Perinteeksi muodostunut maaseutuväen sadonkorjuukirkkopyhä vietettiin sunnuntaina 22.9.2019 klo 10.00 alkaen Taipalsaaren kirkossa.
Maaseutuseurat ( maamiesseura, tuottajat ja maaseutunaiset) koristelivat Taipalsaaren kirkon sadonkorjuuteemaan liittyen sekä avustivat Jumalanpalveluksen toteuttamisessa.
 

Jumalanpalveluksen päätyttyä kirkkoväelle tarjottiin kirkkokahvien sijasta Taipalsaaren koululaisten ruispellon sadosta tehtyä UUTISPUUROA Röytyn pihatossa.

Ja näin myös maaseutuväen kirkkopyhään osallistuvat pääsivät mukaan koululaisten ” UUTISPUURO-TAPAHTUMAAN”  sekä sen myötä nautittiin UUTISPUUROSTA,  joka oli tehty ” koululaisten oman ruispellon” sadosta.

 

LOKAKUU 2019

Huom!,  huom!

Miesten ruokakurssi lauantaina 26.10.2019 klo 15.00 -19.00==> SIIRTYI PIDETTÄVÄKSI VUODEN 2020 AIKANA

Lokakuun lopulle suunniteltu miesten ruokakurssi on päätetty siirtää toteutettavaksi vuoden 2020 aikana.

Tämä sen takia, että  jo kesällä 2019  ja nyt viimeksi syyskuussa toteutettiin varsin laajassa mittakaavassa ” syödään yhdessä” tapahtumia. Syyskuussa maaseutuseurojen toimesta ja ohjauksella toteutettiin ” rukiin tie pellolta koululaisten pöytään ” teemalla ruissämpyläsäpinät kaikilla Taipalsaaren kolmella koululla. Näissä tapahtumissa opetettiin maaseutuseurojen toimesta koululaisia leipomaan ruissämpylöitä. Kaikkiaan n. 160 oppilasta osallistui ” sämpyläsäpinöihin” ja ruissämpylöitä valmistettiin pienten leipureiden maisteltavaksi ja myös kotiin viemisiksi n. 1000 sämpylää.

Samaan ruisteemaan liittyen toteutettiin myös  ” uutispuurotapahtuma” Röytyn pihatossa 22.9.2019. Kenttäkeittiöllä valmistettiin ruispuuroa peräti 70 litraa Taipalsaaren koulujen nimikkoruispellon sadosta jauhetuista ruisjauhoista.

     

Lähemmäs 200 syöjää kävi  nauttimassa uutispuuroa ja koko 70 litraa syötiin vajaassa kahdessa tunnissa.  Uutispuuron teosta ja myös ruissämpylöiden leipomisesta saatiin monelle miehelle myös hyödyllistä oppia jatkoa ajatellen.

Marraskuun aikana ruoka ja ruokatarjoilu jäsenille on edelleen esillä kahdessä tapahtumassa.

Marraskuussa on kaikilla maaseutuseuroilla on sääntömääräiset kokoukset samana iltana ( 21.11.2019).

Kokouksien yhteydessä on kaikille avoin ja ilmainen ” ohrapuurotarjoilu” sekä sen jälkeen yhteinen ajankohtainen esitelmä.

 

Marraskuun loppussa 30.11.2019 pidetään ” sikajuhlat” Väinölässä Taipalsaarella.  Kokonainen palvattu sika lisukkeineen on varattu nautittavaksi. Ruokailun ja mukavan  yhdessä olon merkeissä vietetään iltaa. Tapahtuma on maamiesseuran, tuottajien ja maaseutunaisten yhteinen tapahtuma jäsenistölle .  

 

MARRASKUU 2019

Matka ”Kätevä & Tekevä ” messuille Lahteen 2.11.2019

 Messut oli suuri kädentaitotapahtuma, jonka pääosassa olivat upeat käsintehdyt tuotteet sekä tarvikkeet omiin käsityöharrasteisiin.
Runsaasti hyvää ja monipuolista ohjelmaa sisältyi messujen antiin.
Kätevä & Tekevä -tapahtuman kanssa samanaikaisesti järjestettiin uutuustapahtuma Hetki 2019, joka kokosi kattavasti yhteen hyvinvoinnin, kauneuden ja hemmottelun, liikunnan ja aktiivisten harrasteiden toimijat.
Kävijät pääsivät molempiin tapahtumiin yhdellä sisäänpääsymaksulla.

Lahti on sopivasti lähellä,  ei matkoissa tärvääntynyt ylettömästi aikaa. Päiväsellään siellä pörähdettiin keposesti. Ohjeita, ideoita ja tarvikkeita ehdittiin hyvin saada mukaamme 26 naisen toimesta. 

Monelle varmaan tarttui ideoita pukinkonttiin tai isänpäiväpakettiin!

Retken hinta 20 eur, sisälsi kuljetuksen Taipalsaarelta ja pääsylipun, siis edullinen keikka.

SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET JA NIIHIN LIITTYEN KAIKILLE AVOIN ESITELMÄ TORSTAINA 21.11.2019 keräsi Taipalsaaren kunnantalolla väkeä runsaasti.

 

Taipalsaaren maaseutunaiset ry:n varsinainen kokous pidettiin klo 18.00 alkaen ja Taipalsaaren maamiesseura ry:n syyskokous yhteisen ohrapuurotarjoilun ja esitelmän jälkeen.

Alkuun n. klo 19.15 oli tarjolla kaikille herkullista ilmaista ohrapuuroa , makiasopan kera ja tietenkin torttukahvit jälkkäriksi.

Ennen varsinaista esitelmää klo 19.40 tietokirjailija Pentti Pylkkö selvitti Taipalsaaren maamiesseuran 120 – vuotishistorian kokoamiseen liittyviä seikkoja. Hän toivoi vinkkejä tulevan historian sisältöön liittyen, sekä vihjeitä historiaan liitettävistä vanhoista valokuvista.  Pentti Pylkön harras toivomus on, että nyt koko kunnan alueelta väki saataisiin muistelemaan menneitä tapahtumia maamiesseuraan toimintaan liittyen. Kaikesta historiallisesta aineistosta on historian kirjoittaja metsänhoitaja, tietokirjailija Pentti Pylkkö kiitollinen.

Taipalsaaren maamiesseuran 120 – vuotishistorian teossa aineistokeruu menossa. Osana historiaa on myös maaseutunaisten historia vv. 1973 -2020. Tavoitteena on historian julkistamien seuran 120 -vuotisjuhlassa 27.9.2020

 

 

 

 

 Klo 20.10 Tuomas Kähö Metsänhoitoyhdistys Etelä-Karjalasta aloitti varsinaisen esitelmän.                      Esitelmän aiheena   ”Hyvin hoidetut ja kasvavat metsät Taipalsaaren merkittävä hiilinielu nyt ja   tulevaisuudessa .

Runsas (78 henkilön) kuulijakunta sai erittäin kattavan ja selventävän kuvan hyvin hoidettujen                      metsien merkityksestä hiilinieluna, että tuottavan metsätalouden kannalta. 

 

 

 

 

 

 

Metsäteemaan liittyen puheenjohtaja Asko Saikko kertoi Saimaanharjun yht. koulun ja Kirkonkylän koulun rehtorille Anna-Mari Summaselle Taipalsaaren maaseutuseurojen ja Taipalsaaren koulujen tulevasta ensi vuoden projektista, jonka nimi on ” Taipalsaaren koululaisten oma hiilinielu”. Teemaan liittyen kunta osoittaa koulujen käyttöön alueen, jolle Taipalsaaren koulujen kaikki oppilaat pääsevät istuttamaan ensi toukokuussa maaseutuseurojen ohjauksessa omat puuntaimet. Tavoitteena on, että myös jatkossa tulevina vuosina aina aloittavat 1 luokkalaiset istuttavat ko. palstalle omat puuntaimet. Näin koulut ja koululaiset pääsevät seuraamaan ” oman Taipalsaaren koululaisten metsän hiilinielua” sekä havainnoimaan oman ” Taipalsaaren koululaisten metsän” kasvua ja hoitoa.

Varsinainen sääntömääräinen kokous aloitettiin klo 20.40 puheenjohtajana kokouksessa Ilpo Kolhonen. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen mukaiset vuosikokousasiat. Hyväksytiin vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi valittiin johtokuntaan/hallitukseen erovuorossa olevien jäsenten tilalle jäsenet vuosille 2020-2022. Uusia jäseniä ei ollut ehdolla ja erovuoroiset suostuivat jatkaamaan kaudelle 2020-2022. Puheenjohtaja nuiji kokouksen päätökseen klo 21.25

KAROLIINA KYNTTILÄ Yllikkälä kyntilöiden valmistusta 25.11.2019


Maaseutunaiset 17 henkilön vahvuudella kynttilöitä valmistamassa KAROLIINA KYNTTILÄ yrityksen tiloissa. 

Hienoja kynttilöitä syntyi taitavissa käsissä hyvässä opastuksessa runsaasti. Iloisella ilmeellä tehtiin ja  jokainen sai tehdä mieleisensä kynttilän. Kuten kuvista näkee, taidokkaita ovat kynttilät. Lisää hienoja kuvia löytyy, Taipalsaaren maaseutuseurat facebook-sivuilta

 

 

 

Maaseutuseurojen yhteinen joulutapahtuma ruoan ja viihteen muodossa Väinölässä lauantaina 30.11.2019 klo 18.00 – 21.00 

Tapahtuma järjestettiin yhteisenä Taipalsaaren maamiesseuran, maaseutunaisten ja tuottajien tilaisuutena. Tapahtumassa oli mukavaa ohjelmaa, seurustelua ja ennen kaikkea herkullisen sika-aterian nauttiminen yhdessä. 

Puheenjohtajat Asko ja Teija avasivat tilaisuuden, sydämmellisin toivotuksin nautinnolliseen illanviettoon .

 

 

Maukkaaksi palvattu sika ei kaun pöydällä pötkötellyt. Nautinnollista ruokailua höystettiin salaatilla, kera perunoiden. Tietenkin leipää levitteillä, juomana raikasta vettä, tai erinomaista kotikaljaa.

Oli myös mahdollista nauttia mukanaan tuomansa ruokajuomat.

 

Sami Rounelan taitavissa käsissä veitsi liikkui vilkkaasti, pilkkoen palvattua sikaa lautasille. Tämän maittavan ruokapöydän ympärillä pyöri 84 ruokailijaa, joten 100 kiloinen sika meni aivan keposesti kokonaan. Maaseutuseurat yhdessä (maamiesseura, maaseutunaiset ja tuottajat) tarjosivat tapahtuman jäsenilleen ilmaiseksi.

 

Erittäin hieno tapahtuma, vaatimaton ele oli luovuttaa tämä taulu maamiesseuran teho pariskunnalle  Eero ja Markka ( Marja-Liisa ) Juntuselle. Puheenjohtajamme Teija ja  Asko pukivat sanoin kiitolisuutta pariskunnalla kaikesta pyytettömästä työstä maatalousseurojen hyväksi, vaikka tässä erityisesti painotettiinkin hienon kirjan syntyä. Todella hämmästyttävän hienosti lyhyessä ajassa toteutettu Röytyn pihaton eri vaiheista luotu 300 valokuvaa sisältävä valokuvakirja on jäävuoren huippu heidän panoksestaan. Eerolle ja Markalle toivotaan paljon ja pitkää jaksamista kanssamme.

 

 

Joulupukki riensi tilaisuutta tervehtimään, tentaten Teijalta ties, mitä asioita? Illan musiikia loihti Duo Liwe, johdattean illan päätteeksi tanssin askeliin. Leppoisan ja vatsantäytteisen illan on kuitenkin joskus päätyttävä, klo 21 oli sopiva aika lähteä illan sulatteluun.

 

 

 

 

JOULUKUU 2019

Reinikkalan tonttumaa tapahtuma 10.12.2019 klo 18.00-20.00 

 

Tiistai-illan 10.12.2019 hämärtyessä tunnelmallinen elävillä tulilla valaistu polku johdatteli taas väkeä jo jouluperinteeksi muodostuneeseen Reinikkalan tonttumaa –joulutapahtumaan Taipalsaaren Kilkinsaarenn kylällä.

Tapahtuma järjestettiin jo 21. kerran peräkkäin. Kilkinsaaren  kylän väki sekä seurakunta ja maaseutuseurat toimivat tapahtuman järjestäjinä.

 

Tapahtuma oli kaikille avoin tilaisuus, tälläkin kertaa tapahtumaan osallistui n.80 tonttumaan tunnelmasta nauttijaa.

 

Tapahtumassa oli joulun teemaan liittyvää ohjelmaa koko perheelle. Tilaisuudessa kuultiin järjestäjätahojen tervehdykset sekä joulun teemaan sanomaan liittyen seurakunnan edustajien puheenvuorot.

Lisäksi saimme kuulla tarinaa joulun periteistä, runonlausuntaa , lasten lauluja kuin myös yhdessä laulettiin joululauluja.

Veteraani Tapio Niemi kertoili  myös tunnelmista 80  vuoden takaa  talvisodan alkuajoilta. Mielenkiintoista oli myös kuulla Tapion muistelua Joulukirkko matkasta, hevosten vetäessä kirkkorekiä lumi pöllyten. Varsinkin pois ajellessa heräsi ohjastajilla kilpailuhenki, silloin se vasta lumi pöllysikin, kun kokeiltiin kuka on ensimmäisenä kylällä.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Illan kohokohta oli perinteinen Kilkkinsaaren miesten esittämänä ” Tiernapojat

” joulukuvaelma. Mukava yhdessä olo, kuulumisten vaihto sekä vapaamuotoinen seurustelu oli myös tärkeä osa tapahtuman sisältöä.

Lapset odottivat joulupukin vierailua jännittyneen innostuneina,  Joulupukki saikin paljon toivomuksia lapsilta jouluun liittyen. Tarjolla oli myös mehua ja pipareita.

Näin vuonna 2019.

Täydennämme vuoden varrella  www-sivuillemme aina ajankohtaiset asiat ja mahdolliset muutokset. Joten kannattaa seurata www-sivujamme kuukausittain.

Nähdään tulevissa tapahtumissamme !

 

No comments.