Vuoden 2024 toiminta

Tälle sivulle tulemme kokoamaan vuoden 2024 aikana toteuttamamme tapahtumat

TAMMIKUU

2.1.2024 pidettiin hallituksen järjestäytymiskokous.

Maamiesseuran puheenjohtajana Jatkaa Asko Saikko ( p. 040 507 5842 ), sihteerinä Eeva Heikka  ( p.050 347 3004 )

Hallituksen jäsenet: Marko Suutari ( varapuheenjohtaja ), Jarkko Lehtonen, Teija Arponen, Arto Kiljunen, Veikko Saira ja Jarmo Kallio.

 

HELMIKUU

25.2.2024 Taipalsaaren Haikkaanlahdella vietettiin koko perheen ulkoilupäivää

Ties kuinka monetta kertaa. Koko edellinen vuorokausi oli satanut, ja aamu valkenikin tuulisena, mutta onneksi pilvipoutaisena. Alkanut hiihtoloma verotti varmasti osallistujia, mutta silti lapsia riitti mäkeä laskemaan. Mäki oli sateesta ja plussakeleistä huolimatta pitkä ja liukas ja hyvät kisat saatiinkin käyntiin. Osallistujia ulkoilupäivään n.300 pulkkakisassa oli 31 laskijaa. 10 parasta saivat palkkioksi pulkat. Muille jaettiin suut makeaksi ja kaikki olivat tyytyväisiä. Nälkäisinä ei tarvinnut kenenkään olla, sillä tarjottavaa löytyi. Oli perinteisesti TSV:n soppatykistä maittavaa hernerokkaa, grillistä makkaraa ja laskiaispullia kahvin, teen ja mehun lisäksi. Suutarin Markolta sai ostaa lettuja ja lammasmakkaraa. Eikä tälläkään kertaa jääty ilman arpajaisia. Halukkaille oli myös hevosajelua.

Ahkerat Maaseutunaiset ja Maamiesseuran miehet saivat taas tämän kaiken aikaiseksi talkoovoimin. Kotiin viemiseksi oli kaikilla rokan lisäksi iloinen mieli ja ulkoilusta tulleet punaiset posket.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Haikkaanlahden pulkkakisan tulokset:     

 

Onnellinen voittaja hirvensarvet päässä oikealla.

 

 

 

                            

  •  1   Elmeri Ristola 83,5 metriä     
  •  2   Sini Innanen 83
  • 3   Aava Jauho 82                   
  • 4   Amalia Nakari 79
  • 5   Tuomas Unto B 77
  • 6   Vilho Nurmilaukas 76
  • 7   Eelis Repo 75
  • 8   Olivia Tikka 74
  • 9   Eeli Uski 74
  • 10 Almariitta Laamanen 74
  • 11 Anton Illukka 73,5
  • 12 Iiris Märkälä 73
  • 13 Aaro Repo 72
  • 14 Elli Nieminen 72
  • 15 Pihla Märkälä 70
  • 16 Aleksi Fennander 70
  • 17 Oiva Lintunen 65
  • 18 Sylvi Karjalainen 64
  • 19 Aada Kauppi 58
  • 20 Ellen Nurmi 58
  • 21 Viljami Oinonen 56
  • 22 Vilma Maijanen 55
  • 23 Pihla Nurmi 55
  • 24 Aarne Virkkunen 54
  • 25 Emma Amorosa 54
  • 26 Alina Vaaljoki 53
  • 27 Aleksi Vaaljoki 40
  • 28 Linnea Tikka 40
  • 29 Vilho Maijanen 32
  • 30 Inkeri Laine 31
  • 31 Helga Gundas 28

 

MAALISKUU

KOKO PERHEEN ULKOILUPÄIVÄ la 9.3.2024  JOUTSENON MYLLYMÄESSÄ

Tälläkin kertaa sää suosi ulkoilutapahtumaa Joutsenon myllymäessä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Isot Kiitokset tapahtuman järjestäjälle,MTK-kaakois Suomen maaseutunuoret!

 

TOUKOKUU

Röytyn pihaton ja työkonemuseokentän siistiminen ma 6.5.2024  klo 16.30

Siivotaan talkoilla Röytyn pihatto puhtaaksi talven pölystä ja liasta. Katuharja sopii ottaa omasta takaa
mukaan. Työkonekentän infotaulut kohennetaan suoraan ja tarkastetaan, että kenttä on koneineen
esittelykunnossa perinnepäivää ajatellen. Talkoolaisille tarjotaan paikan päällä grillimakkaraa ja
limsaa.

 
 
 
Yhteistyössä koiseutuyhdistyksen ja kunnan kanssa. Varusteena talkoomieli ja vaikka katuharja. Makkaraa grillataan, ettei pääse aivan nälkään kuihtumaan.
Tervetuloa talkoisiin.

 

KESÄKUU

 

Maaseudun perinnepäivä osana Taipalsaari-päiviä vietettiin sunnuntaina 30.6.2024     klo 10-14 Röytyssä. 

Maaseudun perinnepäivä Röytyssä sujui kauniissa säässä. Yleisöä vieraili useampi sata. 

Perinnepäivässä oli runsas ja monipuolinen ohjelma kuten aina. Tänä vuonna heti päivän aluksi lakitettiin uusi Taipalsaaren kippari Jaakko Heikka 2-vuotiskaudelle. Kunnanjohtaja Kari Kuuramaa kertoi mm. kunnan nykytilasta ja Kutveleen kanavan tilanteesta. Justeerisahauskisaan osallistui 7 kilpailijaparia. Käsityöläisten upea 30 v-juhlanäyttely kiinnosti myös kovasti yleisöä. Vanhat ja vähän uudemmatkin koneet kiinnostivat kävijöitä. Lammaskarsinalla riitti yleisöä, vanhanajan maitoseparaattori hyrisi…välillä lettuja ja makkaraa, laser-ammuntaa…todella vilkas tapahtumapäivä.
 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
Taipalsaaren kippari ja kipparin valinta.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Justeerisahauksen voittajat: Hannu ja Sami Uski
Kisa oli äärimmäisen tiukka, voitto tuli kolmen sekunnin erolla toiseksi tulleeseen sahauspariin!
 

Justeerisahauksen avoimet Taipalsaaren mestaruuskilpailut 30.6.2024 Röytyssä

Tulokset:

1. Hannu ja Sami Uski, Taipalsaari, aika 0,41.53 min

2. Lauri ja Juho Heikka, Taipalsaari, 0,54.71 min

3. Hannu ja Martti Leppänen, Taipalsaari, 0,57.98 min

4. Marko ja Atte Kannelniemi, Taipalsaari, 1,07.84 min

5. Olavi Heikka ja Jarmo Kallio, Taipalsaari, 1,12.45 min

6. Kaija ja Niclas Tylli, Kirkkonummi, 1,18.00 min

7. Kari Kuuramaa ja Jaakko Heikka, Taipalsaari, 1,26.48 min

 
 

ELOKUU

Maaseutuväen kirkkopyhä Puolustusvoimien harjoitusalueella su 25.8.2024 klo 13.00
Saarna: Hanna Kilkkinen
Kanttori: Nadja Härkönen
Tilaisuuden päätyttyä kirkkokahvit.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Maaseutuväen kirkkopyhä luonnon helmassa Saimaan rannalla.
Runsas viisikymmentä henkeä sai nauttia Hanna Kilkkisen ja Nadjan Härkösen kanssa kauniista kesäisestä päivästä.
Kiitos kaikille mukana olleille.
 
 

Voimakone Taipalsaaren maamiesseuralle!

Kävimme hakemassa 30.8.2024 Jyrki ja Paula Kohosen lahjoittaman Bolinder-merkkisen maamoottorin ,talvella määräaikaishuolto.
Maamiesseura Kiittää!
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

 

 

 

 

 

 

____________________________________________________________________________________________________________________________________

 

 

 

No comments.