Reinikkalan tonttumaa-tapahtumassa 11.12.2018 klo 18.00-20.00 nautittiin jouluisesta tunnelmasta joukolla
Tapahtuma järjestettiin jo 20. kerran peräkkäin. Kilkinsaaren kylän väki sekä seurakunta ja maaseutuseurat toimivat tapahtuman järjestäjinä.
Tien varrelta johti tunnelmallinen joulupolku aidoilla tulilla valaistuna tapahtumapaikalle Reinikkalan tonttumaahan.
Tällä kertaa paikalle tulikin ennätysmäärä väkeä. Parituntisen aikana Reinikkalan tonttumassa vieraili toista sataa henkilöä. Lapsiperheiden runsas määrä oli iloinen yllätys järjestäjille
Tapahtuma oli kaikille avoin tilaisuus.
Tarkemmin tapahtumasta oheisessa esitteessä: REINIKKALAN TONTTUMAA- tapahtuma 11.12.2018
Tapahtumassa oli joulun teemaan liittyvää ohjelmaa koko perheelle. Tilaisuuden avasivat Raimo Turunen ja Asko Saikko. Seurakunnan terveiset ja joulun sanomasta kertoivat kirkkoherrat Luntinen ja Koskimäki.
Tuomo Valtonen kertoi vanhoista perinteistä sekä esitteli teemaan liittyen erilaisia soittokelloja, joita oli ennen käytössä. Myös lapset pääsivät kokeilemaan erilaisten kellojen ääniä.
Tapahtumassa kuultiin myös lasten esittämänä jouluisia lauluja sekä Tapio Niemen jouluisia muisteluja.
Illan kohokohta oli perinteinen Kilkkinsaaren miesten esittämänä ” Tiernapojat” joulukuvaelma. Mukava yhdessä olo, kuulumisten vaihto sekä vapaamuotoinen seurustelu oli myös tärkeä osa tapahtuman sisältöä.
Lapsille joulupukin ja muorin vierailu tapahtuman päätteeksi oli kohokohta ja Joulupukki muoreineen saikin paljon toivomuksia lapsilta jouluun liittyen. Tarjolla oli myös mehua ja pipareita.